Kotimaa

Lihayrityksen toimitusjohtajalle sakkoja – myi ulkomaista sianlihaa kotimaisena

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen terveysrikoksesta.

Ulkomaalaista lihaa kotimaisena myyneen salolaisen lihayrityksen toimitusjohtaja on tuomittu sakkoihin markkinointirikoksesta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi toisen syytteen terveysrikoksesta.

Käräjäoikeuden mukaan Perniön Lihan toimitusjohtaja Rami Himanto syyllistyi markkinointirikokseen, kun hänen yrityksensä myi ulkomaista sianlihaa kotimaisena vuonna 2015. Yritys osti alkuvuonna 2015 yli 30 000 kiloa ulkomaalaista sianlihaa, josta se käytti noin puolet eli 15 000 kiloa vähittäiskaupan tuotteisiin.

Samaan aikaan yritys markkinoi lihatuotteitaan kotimaisina yrityksen kotisivulla sekä tuotepakkauksissa. Tuotepakkauksissa käytettiin muun muassa kotimaisuudesta kertovaa Joutsenlippua. Todellisuudessa lihatuotteiden raaka-aineena käytettiin myös ulkomaalaista porsaanlihaa.

Oikeus tuomitsi Himannon 65 päiväsakkoon. Sen lisäksi oikeus tuomitsi Perniön Lihalle markkinointirikoksesta 5000 euron yhteisösakon sekä tuomitsi yrityksen menettämään valtiolle rikoshyötynä 4500 euroa.

Himanto myönsi viime kuussa HS:lle yrityksen toimineen virheellisesti. Hänen mukaansa Perniön Liha käytti ulkomaalaista lihaa kuluttajille tarkoitettuihin tuotteisiin kymmenen viikon ajan vuonna 2015.

”Ohjasimme silloin ulkomaalaista lihaa vähittäiskauppatuotteisiin, mutta verkkosivuille ja pakkauksiin jäi virheellistä tietoa tuotteiden kotimaisuudesta. Virheitähän on tehty, ei siitä pääse mihinkään”, Himanto kertoi.

Käräjäoikeus hylkäsi toisen syytteen terveysrikoksesta. Syyttäjän mukaan Perniön Liha kierrätti myymättömäksi jääneitä lihatuotteita tehtaanmyymälästään takaisin tehtaalle raaka-aineeksi vuosina 2010 ja 2015.

Syyttäjän mukaan toiminnasta aiheutui vaaraa asiakkaiden terveydelle kun eri tuotteiden allergeenit sekoittuivat.

Terveystarkastaja havaitsi sopimattoman kierrätyksen jo vuonna 2010. Silloin yritys sai toiminnastaan huomautuksen, jonka jälkeen yrityksessä otettiin käyttöön omavalvontajärjestelmä.

Terveystarkastaja huomasi tuotteiden kierrätyksen jatkuneen vuonna 2015. Silloin tarkastaja havaitsi yrityksen kylmätilassa useita muovilaatikoita, joissa oli pakkaamattomia kypsiä tuotteita.

Himanto myönsi kierrätyksen mutta vetosi siihen, että eri tuotteiden sisältämien allergeenien sekoittumisvaaraa ei ollut.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan terveysvaarasta ei ollut näyttöä.

Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voidaan vielä valittaa.

Oikaisu 3.5. klo 16.42. Jutussa kerrottiin virheellisesti, että yritys myi kymmeniätuhansia kiloja ulkomaalaista lihaa kotimaisena. Käräjäoikeuden mukaan määrä oli 15 000 kiloa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elintarviketurvallisuus
  • elintarvike
  • Rikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    4. 4

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    5. 5

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    6. 6

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    7. 7

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    8. 8

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää