Valikko
Kotimaa

Aarnion huumejutun hovioikeuskäsittelystä tulossa yllättävä – jengipomo palasi aiempaan, Aarnion kannalta raskauttavaan kertomukseensa

Hovioikeuteen jätetyt valituskirjelmät tulivat osittain julki perjantaina.

Jari Aarnion rikoskumppanina tuomittu jengipomo Keijo Vilhunen on palannut aiempaan, Aarnion kannalta raskauttavaan esitutkintakertomukseensa.

Helsingin hovioikeudelle jättämässään valituksessa Vilhunen kertoo tehneensä Aarnion pyynnöstä erilaisia asioita tietämättä, mihin ne liittyivät. Hän arvelee, että Aarnio yritti lavastaa myös häntä hasistynnyrijuttuun.

Helsingin hovioikeus julkisti perjantaina osapuolten valituskirjelmien julkiset osat. Hovioikeus päättää myöhemmin kirjelmien julkisuudesta tarkemmin.

Aarnion noin 200-sivuisesta valituskirjelmästä on toistaiseksi julkista vain sisällysluettelo ja vaatimukset. Aarnio vaatii kaikkien syytteiden hylkäämistä.

Helsingin käräjäoikeus katsoi vuodenvaihteessa, että Aarnio oli hasissalakuljetusta pyörittänyt Pasilan mies. Hänet on tuomittu yhteensä 13 vuodeksi vankeuteen.

Vilhunen sai kymmenen vuotta vankeutta osallisuudesta kahteen salakuljetukseen. Lisäksi Vilhunen oli oikeuden mukaan lavastamassa syytöntä United Brotherhood -jengin jäsentä Pasilan mieheksi.

Vilhunen myöntää kirjelmässään, että hän järjesti UB-jengin jäsenen Aarnion toiveiden mukaisesti Haagan Shellille. Käräjäoikeuden mukaan Aarnion tavoitteena oli suunnata tynnyrijuttua selvittelevän keskusrikospoliisin epäilyt jengiläiseen.

Vilhunen kertoi myös piilottaneensa UB:n kerhotilaan Turkuun kännykän Aarnion pyynnöstä. Myös tämän tarkoituksena oli oikeuden mukaan suunnata epäilyksiä jengiläisen suuntaan.

Lisäksi Vilhunen kertoo kirjelmässään etsineensä Aarnion pyynnöstä vastaanottajaa jollekin lähetykselle.

Vilhunen kertoi samoista asioista esitutkinnassa, mutta käräjäoikeudessa hän pyörsi kertomuksensa.

Valituskirjelmässään hän sanoo, että esitutkinnassa hän kertoi asiat niin kuin ne olivat tapahtuneet.

Vilhusen mukaan kaikki viittaa siihen, että Aarnion lavas­tus­yritys kohdistui myös häneen. Hänen mukaansa ei olisi ollut mitään järkeä mennä jengiläisen kanssa huoltamolle, jos hän olisi Aarnion rikoskumppani tynnyrisalakuljetuksessa.

Vilhunen ihmettelee, miksi Aarnio olisi lähettänyt juuri oman rikoskumppaninsa eli Vilhusen Shellille. Vilhusen mukaan kuvio osoittaa, ettei hänellä ollut mitään Aarniolle vahingollista tietoa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jari Aarnion oikeudenkäynti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    4. 4

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    5. 5

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää