Valikko
Kotimaa

Tuore maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä puolustaa maatalouden tukia: ”Niillähän varmistetaan ruoan tuotanto joka paikassa”

Jari Lepällä on 46 hehtaaria omaa peltoa ja 196 hehtaaria metsää. Viime vuoden noin kahden miljardin euron maataloustuista Lepän osuus oli liki 120 000 euroa. Hänen mielestään ruokaa määrittää nytkin liikaa hinta.

”Kaikki maat Yhdysvaltoja myöten tukevat maataloutta. Ei maataloustukia voi yhtäkkiä lopettaa, niillähän varmistetaan ruoan tuotanto joka paikassa”, linjaa tuore maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk), joka itsekin viljelee maata ja tuottaa maitoa sukutilalla Etelä-Savossa Pertunmaalla.

Viljelyvuorossa on jo 17. sukupolvi, ja jatkoa on luvassa, sillä myös Lepän viisivuotias tytär osallistuu tilan töihin.

”Hän on oikein topakka tyttö.”

Uusien ministereiden sidonnaisuusilmoituksen mukaan Lepällä on 46 hehtaaria omaa peltoa ja 196 hehtaaria metsää. Viime vuoden noin kahden miljardin euron maataloustuista Lepän osuus oli liki 120 000 euroa.

”Ruoka on ihmisoikeuksien ihmisoikeus. Ruoka pitää myös nostaa jälleen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan keskiöön”, Leppä vaatii.

Hänen mielestään ruokaa määrittää nytkin liikaa hinta. Jos tuet poistettaisiin ja mentäisiin puhtaan markkinamekanismin ehdoilla, hinta korostuisi yhä enemmän laadun kustannuksella.

”Ruoalla on hinnan lisäksi arvo”, Leppä saarnaa ja ylistää pohjoismaista ”premium-luokan ruokaa”, johon voi luottaa ja jonka alkuperän voi jäljittää.

Vaikka Lepällä on vasta muutaman viikon kokemus pari vuotta kestävästä ministerin pestistään, hän tuntuu olevan uudessa roolissaan jo kuin kala vedessä.

Se ei ole ihme, sillä ministeriön asiat ovat vuodesta 1980 maata viljelleelle yrittäjälle tuttuja.

”Olen koko ikäni toiminut mahdollisimman käytännönläheisellä tavalla, ja ylisukupolvinen talonpoikaisuus on minuun sisäänrakennettu.”

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntaa viidennen kauden kansanedustaja ehti johtaa kymmenkunta vuotta. Uuden roolin omaksumista edesauttaa myös Lepän jo yli 50 vuotta sitten aloittama harrastuksista rakkain, näytteleminen.

”Näyttelemisestä en koskaan vakavasti ammattia ajatellut, mutta oman kylän seuratoiminta hienossa yhteisössä on se mun juttu. Enkä istuisi tässä nyt ilman sitä”, Leppä arvioi työhuoneessaan Helsingin keskustassa ja myöntää, että politiikkakin on osin näyttelemistä.

Ensi kesänä ministerin voi nähdä esittämässä lehdenmyyjää Koirakiven nuorisoseuran kesäteatterin näytelmässä, joka kertoo laulaja Laila Kinnusesta.

”Rooli ei ole suuren suuri, mutta näyttävä se on.”

Ainoa, mikä on päässyt yllättämään tuoreen ministerin, ovat virkaan liittyvät kiireet, vaikka juuri niiden takia ministereiden määrää lisättiin. Näin Lepän edeltäjän Kimmo Tiilikaisenkin (kesk) työtaakka hieman keveni.

Äskettäin Tiilikainen osallistui vienninedistämismatkalle, jonka yhtenä aiheena oli elintarvikkeiden vienti. Se on myös Lepän ja koko hallituksen yksi kärkiteema.

”Passi on pöydällä valmiina.”

Leppä on jo lähtökuopissa kohti Aasiaa, jossa markkinoita elintarvikkeille vielä piisaa kovasta kilpailusta huolimatta.

Ulkomaanreissuihin Leppä suhtautuu tyynesti, vaikka ilmoittikin heti kättelyssä pääministerille, ettei ole kielitaidossa mikään virtuoosi.

”Mutta englannilla pärjään, eli juttuun tullaan.”

Muutenkin Lepän koulutausta on vaatimattomampi kuin muiden uusien ministereiden, jotka ovat maistereita. Lepällä on kaksivuotinen maanviljelysteknikon koulutus Otavan maatalousoppilaitoksesta, minkä lisäksi hän on käynyt yrittäjäkursseja.

Leppä näkee suomalaisen laaturuoan viennissä suuria mahdollisuuksia ja iloitsee viime aikojen avauksista, kuten sianlihan ja kananmunien viennistä Kiinaan.

”Nautapuolella ja viljoissakin on mahdollisuuksia uusiin avauksiin.”

Myöskään Euroopan ja Venäjän vientimarkkinoita ei Lepän mukaan saa unohtaa.

”Olemme tietysti mukana EU:n rintamassa Venäjän pakotteissa, mutta on tärkeää ylläpitää sinne suhteita, sillä toivottavasti pakotteista päästään pian”, Leppä sanoo ja muistuttaa esimerkiksi Pietarin markkinoista, jotka ovat ”niin lähellä”.

Viljelijätuista huolimatta maanviljelyn kannattavuus on Lepän mukaan heikkoa, mikä johtuu osin elintarvikeketjun epäreilusta tilanteesta.

”Olen vedonnut elintarvikeketjun osapuoliin, erityisesti kauppaan, mutta ilman tuloksia. Alan tutkijoiden mukaan tuottajan osuus arvonlisän jaossa on selvästi pienentynyt ja kustannukset ovat nousseet.”

Leppä odottaa nyt, mitä ruokaketjun selvitysmies Ilkka Mäkelä ehdottaa. Selvityksen tavoite on edistää ruokapoliittisen selonteon toimeenpanoa ja hallitusohjelman tavoitetta parantaa ulkomaankaupan vaihtotasetta lisäämällä elintarvikevientiä.

Viljelijät tilittivät ahdinkoaan runsas vuosi sitten näyttävällä traktorimarssilla. Lepän mukaan 5 000 ihmisen ja 700 traktorin vyöry Helsinkiin tuotti tuloksia. Osana kriisipakettia esimerkiksi tukia hieman lisättiin ja kohdennettiin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville. Myös niiden maksatuksia saatiin aikaistettua.

Leppä myöntää, että maatalousbyrokratiassa olisi vielä korjattavaa, vaikka esimerkiksi sähköinen tukien hakeminen on tuonut hieman helpotusta.

Rangaistukset sen sijaan pienistäkin virheistä tukihakemuksissa ovat Lepän mukaan osin kohtuuttomia.

”Oikeusturvan rajoja kolkuttelee, kun pienen inhimillisen virheen takia sanktio voi kumuloitua niin, että hakija menettää jopa kymmeniätuhansia euroja. Rangaistuksen sijaan voisi olla ensin vaikka keltainen kortti.”

Puhtaan ruoan lisäksi Leppä aikoo markkinoida maailmalla suomalaista biotaloutta ja muistuttaa, ettei biotalous tarkoita suinkaan vain puun polttoa, vaan myös puurakentamista ja puun käyttämistä raaka-aineena vaikkapa kankaissa ja astioissa.

Hakkuutähteitä riittää Lepän mukaan energiaksi, kun metsä kasvaa ja hakkuita voidaan lisätä.

”Metsä kasvaa nyt puolet enemmän kuin 60 vuotta sitten, koska sitä on uudistettu tehokkaasti ja hoitotyöt tehty ajallaan.”

Viisi kysymystä

1) Mistä asiasta voisit puhua koko yön?

”Harrastuksiin liittyvistä asioista, kuten teatterista, raviurheilusta ja metsästyksestä, riittäisi puhetta varmaan koko yöksi.”

2) Kuka on ammatillinen esikuvasi?

”Olen käytännönläheinen mies, ja minulla on talonpoikainen ja ylisukupolvinen ajattelu. Minusta Johannes Virolainen yhdisti hienosti omalla ajallaan talonpoikaisen ajattelun ja politiikan.”

3) Miten kotitaustasi on vaikuttanut poliittiseen ajatteluusi?

”Perheissämme on yli sukupolvien osallistuttu kuntapolitiikkaan ja järjestöjen puolella myös valtakunnan politiikkaan. Aina on pidetty iltamia ja urheilukilpailuja. Itsekin pidin jo pienenä poikana kokouksia, ja laitoin niistä ilmoituksia seinälle eli matkin isompia.”

4) Mikä on maailmassa suurin ongelma, jonka haluaisit ratkaista?

”Kyllä se on nälkä. Vaurastuvassa maailmassa valtava määrä ihmisiä, myös lapsia, näkee nälkää, ja vedestäkin on pulaa. Se on sydäntä särkevää.”

5) Millainen viikonloppu on edessä?

”Lauantaina on järjestöasioita, ja suunnitelmissa oli myös taidenäyttely. Sunnuntaina alkaa Maltalla kaksipäiväinen maatalousministereiden epävirallinen kokous. Kyllä sinne nyt pitää mennä.”

Kuka?

Jari Leppä


 Syntynyt 24. kesäkuuta 1959 Pertunmaalla.

 Koulutus: maanviljelysteknikko 1979.

 Viljellyt maata vuodesta 1980.

 Pertunmaan kunnanvaltuutettu vuodesta 1992, puheenjohtaja vuodesta 1997.

 Kansanedustaja vuodesta 1999.

 Maa- ja metsätalousministeri toukokuusta 2017.

 Naimisissa, yksi lapsi.

 Harrastaa liikuntaa, raviurheilua, metsästystä ja harrastajanäyttelemistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ministerit
  • Sipilän hallitus
  • maataloustuki
  • Ruoka
  • Elintarvikkeet
  • Keskusta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ministeri Lindströmin erityisavustaja yritti pyyhkiä somalijärjestöiltä tuet – TEM:n johto piti tekoa pöyristyttävänä

    2. 2

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    3. 3

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    4. 4

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Espoon pitseriapalon epäillään olleen polttopulloisku – kaksi ihmistä otettu kiinni

    6. 6

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    7. 7

      Onko murrosiän tunnemyrsky vain länsimaisen kulttuurin luoma harha? ”Meille sanottiin, ettei ole normaalia, jos on hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa”

    8. 8

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    9. 9

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    10. 10

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    3. 3

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    4. 4

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    7. 7

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    8. 8

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    9. 9

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    10. 10

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää