Kotimaa

Tilastokeskus ymmällään: Yksinasuvien työikäisten miesten määrä kasvaa selvästi naisia nopeammin

Joka viides suomalainen asuu yksin.

Joka viides suomalainen asuu yksin, ja yli puolet yksinasuvista on yli 55-vuotiaita, kertoo Tilastokeskuksen maanantaina julkaistu Asunnot ja asuinolot -selvitys.

Kun vuonna 2008 yksinasuvien määrä rikkoi Suomessa miljoonan ihmisen rajan, nyt yksin asuu 1,1 miljoonaa, yliaktuaari Arja Tiihonen kertoo.

Yksinasuvien miesten määrä on tuplaantunut runsaassa 20 vuodessa.

Yksinasuvia miehiä oli vuonna 1990 kaikkiaan 240 844 ja nykyisin heitä on jo yli puoli miljoonaa (523 669).
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

25–54-vuotiaissa miehissä yksinasujien määrä kasvoi vuodessa 12 000 hengen verran, kun yksinasuvien naisten määrän kasvu oli vain 7 000, Tiihonen kertoo.

”On yllättävää. että 25–54-vuotiaissa yksinasuvien miesten osuus oli niin paljon suurempi kuin naisilla. Ja liki kaikissa kunnissa tilanne oli sama. Selityksiä en ole tutkinut.”

Vuonna 2016 miehet olivat enemmistönä 25–54 -vuotiaiden yksinasuvien ikäryhmässä. Lapsettomia heistä on 70 prosenttia. Eronneita heistä on 17 prosenttia.

25–54-vuotiaita yksinasuvia miehiä oli vuoden 2016 lopussa yhteensä 256 000 ja vastaavan ikäisiä yksinasuvia naisia oli 158 000.

Maaseutumaisissa ja taajaan asutuissa kunnissa 25–54 -vuotiaista yksinasuvista lähes 70 prosenttia oli miehiä.

Helsingissä yksinasuvista 25–54-vuotiaista hieman yli puolet oli miehiä.

Tiihosen mukaan suuret ikäluokat kasvattavat kaikkien yksinasuvien määrää iäkkäämpien joukossa. Suuria ikäluokkia vanhemmat ihmiset asuvat enemmän yhdessä.

Lisätty tieto tiistaina kello 8.07 yksinasuvien miesten kehityksestä vuoteen 1990 verrattuna.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yksinäisyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Seksirikos paljastui koulu-urheilussa Yhdysvalloissa – Lukion jalkapallojoukkueen valmentajan vaimo myönsi raiskanneensa alaikäisen pelaajan

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    8. 8

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Ehdottaako Macron Suomen kavahtamaa euromaiden yhteisvastuuta? – HS seuraa Ranskan presidentin EU-linjapuhetta hetki hetkeltä juuri nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää