Valikko
Kotimaa

Suomenlahdella liikkuu kohta Venäjän mahtialuksia – tältä maailman suurin ydinsukellusvene näyttäisi Helsingin keskustassa

Isojen alusten siirtelyllä Venäjä haluaa medianäkyvyyttä, arvioi MPKK:n sotilasprofessori.

Kesän aikana Suomen eteläpuolitse lipuu suuria sota-aluksia, joita Venäjä siirtää Pietarin edustalla sijaitsevaan Kronstadtin tukikohtaan jokavuotista laivaston päivän paraatia varten.

Venäjän näyttämisenhalusta kertoo, että joukossa ovat muiden muassa maailman suurin ydinsukellusvene Dmitri Donskoi sekä ydinkäyttöinen taisteluristeilijä Pjotr Veliki. Alukset ovat tosin ikääntyneitä.

1980- ja 1990-luvuilla käyttöön otetut alukset ovat suuria: Dmitri Donskoilla on pituutta 172 metriä, Pjotr Velikillä 252 metriä.

Vertailun vuoksi Suomen merivoimien Hämeenmaa-luokan miinalaivat ovat 78 metrisiä. Suomen monitoimimurtajatkin ovat enimmillään 116 metrin pituisia.

Laivaston päivän paraati pidetään Pietarissa 30. heinäkuuta. Siihen osallistuu venäläislehti Nezavisimaya Gazetan mukaan 30 pinta-alusta, ydinsukellusveneitä sekä ilmavoimien yksiköitä.

Venäjä tuskin piilottelee alustensa siirtelyä, sillä tarkoituksena on nimen omaan herättää huomiota niin Venäjällä kuin ulkomailla, arvioi sotilasprofessori Petteri Lalu Maanpuolustuskorkeakoulusta.

”Venäjän ykköstavoitteena on saada näkyvyyttä, joten varmasti sukellusvenekin kulkee pintakulussa. Näyttävyyttä aluksista kyllä löytyy, mutta kummastakaan ei voi sanoa, että niissä olisi seuraavan vuosikymmenen suorituskykyä. Mutta kun alukset ovat isoja, sillä saa medianäkyvyyttä”, Lalu sanoo.

”Suomessa viranomaisten mielenkiinto on varmaan sillä tasolla, että ne kirjataan normaalivalvonnan mukaan. Siinä tuskin on mitään tavallista kummempaa.”

Vuonna 1981 valmistunut Dmitri Donskoi on viimeinen kuudesta Akula-luokan ydinsukellusveneestä. Sotilasliitto Nato käyttää nimitystä Typhoon-luokka. Operatiivisesta käytöstä poistettua alusta on viime vuosina käytetty lähinnä uusien ohjusten testialustana Vienanmerellä.

Pietari Suuren mukaan nimetty Pjotr Veliki otettiin puolestaan käyttöön vuonna 1996, ja siitä tuli Venäjän pohjoisen laivaston lippulaiva. Viime syksynä alus oli mukana saattamassa Venäjän laivaston lippulaivaa Admiral Kuznetsovia Välimerelle kohti Syyriaa. Matkaa seurattiin myös Helsingin Sanomissa.

Taisteluristeilijä laskettiin vesille aikanaan Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. Lalun tiedossa ei ole, että kumpikaan aluksista olisi sittemmin toiminut Itämerellä.

”Ne ovat isoja aluksia, joten eivät ne kuitenkaan ole ehkä omimmillaan Itämeren kokoisilla merialueilla.”

Matka Vienanmereltä Pietarin edustalle kulkee muiden muassa Norjan, Tanskan, Ruotsin ja Suomen vierestä. Norjassa ydinreaktoreilla varustetun aluksen liikkeet ovat huolestuttaneet ainakin ympäristöjärjestöjä.

Paraatikaluston siirtymisaikatauluista ei ole tarkkaa tietoa. Lalu uskoo, että alukset siirtyvät Kronstadtiin hyvissä ajoin, etteivät esimerkiksi koneviat pilaa heinäkuun esitystä.

Fakta

Dmitri Donskoi


 Dmitri Donskoi on viimeinen Neuvostoliitossa 1980-luvulla rakennetuista Akula-luokan ydinsukellusveneistä. Suunnitelluista kahdeksasta aluksesta kuusi valmistui.

 Akula-luokan sukellusveneet suunniteltiin vastaamaan mahdolliseen ydinasehyökkäykseen. Aseistukseen kuului 20 mannertenvälistä R-39-ohjusta, jotka kykenivät kantamaan kymmenen ydinkärkeä.

 Dmitri Donskoi on viimeinen käytössä oleva luokkansa alus. Loput on poistettu käytöstä tai romutettu. Dmitri Donskoi on toiminut viime vuodet lähinnä uusien ohjusten testialustana Vienanmerellä.

 Pituus: 172 metiä

 Leveys: 22,5 metriä

 Syväys: 12 metriä

 Paino: 48 000 tonnia

 Huippunopeus: 22 solmua

Lähde: Nationalinterest.org

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • sukellusvene

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    2. 2

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    3. 3

      Mies puukotti toista Tikkurila-festivaaleilta purkautuneessa yleisömassassa

    4. 4

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    5. 5

      Kylmän vielä kestää, nälkää ei

    6. 6

      Valtavat venäläiset sota-alukset näyttäytyivät Tanskassa ja tallentuivat näyttäviin kuviin – lähipäivinä niitä odotetaan Suomenlahdelle

    7. 7

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    6. 6

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    9. 9

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    10. 10

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää