Valikko
Kotimaa

Trafi: Tunkeilijaksi epäillyn kuvauskopterin tuhoaminen haulikolla ei ole oikea lähestymistapa – Tällainen on pienkopterien käytön etiketti

Naapurustossa ongelmatilanteita voi helposti välttää kertomalla etukäteen kopterin lennätysaikeista. Asiantuntijan mukaan koptereiden lennättämisessä maalaisjärki on myös avuksi.

Pienkoptereiden lennätyksen säännöt ovat herättäneet keskustelua. HS uutisoi perjantaina miehen ampuneen alas kauko-ohjattavan kuvauskopterin kesämökkitonttinsa yläpuolella Asikkalassa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on ohjeistanut miehittämättömien ilma-alusten lennättämistä verkkosivuillaan. Määräysten mukaan toisten kotien yläpuolella ei saa lentää. Ongelma on metrimäärissä, sillä kiinteistölle ei ole määritelty ilmatilan korkeutta, sanoo Trafin ilmailun johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Lainsäädännössä määritellyt rajoitukset yksityisyydestä ja kotirauhan rikkomisesta pätevät Hannolan mukaan koptereiden lennätykseen. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat sekä asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat. Ihmisiä ei saa kuvata yksityisalueella ilman heidän lupaansa.

Naapurustossa ongelmatilanteita voi helposti välttää tiedottamalla naapuria etukäteen kopterin lennätysaikeista, Hannola sanoo.

”Silloin ei tarvitse ihmetellä, että kuka siellä lennättää kopteria.”

Koptereiden lennättämisessä tulee Hannolan mukaan käyttää maalaisjärkeä. Se, mikä häiritsee omaa elämää, on sovellettavissa lennättämiseen.

Yleisillä paikoilla kuvattavan lupaa ei tarvita. Tämä kattaa kadut, torit ja metsät ja muut yleiset paikat. Koptereita ei kuitenkaan saa lennättää ihmisjoukkojen päällä turvallisuussyistä.

Hannola muistuttaa, että kopterin ampuminen ei ole oikea lähestymistapa.

”Paras tapa on kutsua poliisi paikalle. Lentäjän paikallistaminen on oikea vaihtoehto. Koska kopterin lennättäjällä on oltava näköyhteys kopteriin, ei lennättäjä voi olla kaukana.”

Aloittelevan lennättäjän on Hannolan mukaan tärkeää on muistaa määräysten mukainen lentokorkeus, etäisyys lentoasemiin, väkijoukkojen päällä lennättäminen sekä ilmailukieltoalueet.

Kopteria saa määräysten mukaan lennättää enintään 150 metrin korkeudessa maan tai veden pinnasta. Lentokorkeus on Hannolan mukaan helppo hahmottaa, sillä nykyiset kuvauskopterit kertovat lentokorkeuden.

Trafin määräysten mukaan etäisyys lentoasemiin nähden on oltava vähintään viisi kilometriä kiitoteistä, ja kopteria saa lennättää kentän lähialueella 50 metrin korkeudessa. Jos etäisyys on viittä kilometriä pienempi, tarvitsee lentämiseen luvan lennonjohdolta.

Muita kiellettyjä alueita ovat ydinvoimalat, öljynjalostamot ja valtionhallinnolle tärkeät alueet. Esimerkiksi Helsingissä on ilmailulta kiellettyjä alueita, joilla ei saa lennättää koptereita ilman poikkeuslupaa.

Hannola muistuttaa ilmailun ulkopuolisesta lainsäädännöstä. Esimerkiksi aluevalvontalaki saattaa unohtua koptereita lennäteltäessä. Maanpuolustuksellisia kohteita, esimerkiksi Puolustusvoimien harjoituksia, ei saa mennä kopterilla kuvaamaan.

Parhaimmillaan on vedottu Hannolan mukaan poronhoitolakiin, kun Lapissa olevien porojen yllä on lennätetty kuvauskopteria.

Hannola toivoo, että lennättäjät kävisivät aktiivisesti lukemassa verkkosivua, jonne on paketoitu kopterilennättämisen ohjeet. Ohjeet löytyvät täältä.

Kansallisen sääntelyn osalta merkittäviä muutoksia kopterien lennättämiseen ei Hannolan mukaan ole tulossa, mutta EU-sääntely voi muuttaa pelikenttää tiukempaan suuntaan.

”Suomi on liberaali maa säädösten suhteen. Eurooppalainen linja on tiukempaa, ja lennättäjien koulutusvaatimuksia tullaan sillä tasolla lisäämään”, Hannola sanoo.

Fakta

Kopterikuvauksen rajat


 Älä loukkaa muiden yksityisyyttä. Toisten kotien yläpuolella ei saa lentää. Tarkkaa metrimääräistä rajaa ei ole, mutta käytä järkeäsi.

 Yksityisalueella ihmisten kuvaaminen ilman heidän lupaansa on rikos.

 Yleisillä paikoilla, kuten kaduilla, toreilla ja metsissä kuvaaminen on sallittua.

 Kopteria ei saa lennättää ihmisjoukkojen päällä turvallisuussyistä.

 5 kilometrin säteellä lentoasemasta lennättämiseen tarvitaan lennonjohdon lupa.

 Suomessa on myös muita ilmailulta kiellettyjä alueita. Esimerkiksi ydinvoimaloiden, öljynjalostamoiden sekä presidentin virka- ja kesäasunnon läheisyydessä ei saa lennättää kopteria.

Lähde: Trafi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pienoiskopterit
  • Ilmailu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    4. 4

      Tv-kanavat: Viranomaiset estivät terrori-iskun maailman suurimpaan moskeijaan Mekassa

    5. 5

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    6. 6

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    7. 7

      HSTV:n suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Martin Kantola rakentaa yksin mikrofoneja pienessä pohjalaiskylässä – Nyt niihin ovat laulaneet jo Björk ja Jennifer Lopez

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    3. 3

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    4. 4

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    5. 5

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    10. 10

      Oikeus kielsi naisia syrjineen käytännön israelilaisen lentoyhtiön lennoilla – naisia ei saa enää pyytää vaihtamaan paikkaa ääriuskovaisten miesten vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    4. 4

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    9. 9

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää