Valikko
Kotimaa

Retkimeloja hämmästyi, kun hauki hyppäsi joesta kajakin sisään – ”Joku lensi oikean käden alta kovaa vauhtia”

Melojan kala-allergia pelasti hauenkin padalta. Se pääsi takaisin jokeen pienen kajakkimatkan jälkeen.

Kuhmolainen Päivi Haverinen oli viime tiistaina nousemassa kajakillaan ylös pientä Palosenjokea Kuhmossa, kun hän huomasi kainalonsa alta sujahtavan jotain. Hänen jalkoihinsa mötkähti hauki.

”Melan vasen lapa oli vedessä ja oikea käsi ylhäällä, kun huomasin, että joku lensi oikean käden alta kovaa vauhtia”, Haverinen kertoo.

Kun hauki oli pudonnut kajakin pohjalle, sekä meloja että kuokkavieras äimistelivät tilannetta.

”Olimme molemmat säikähtäneitä ja hämmästyneitä”, Haverinen kertoo.

Kala ei ollut Haverisen onneksi koskenut häneen, edes kelluntaliiveihin. Haverinen on kaloille niin allerginen, että jo kosketus aiheuttaa helposti oireita.

”Hauki tempoili samalla tavalla kuin se tekee veneen pohjalla. Minulla oli shortsit jalassa, ja pelkäsin, että se mätkii jalkojani.”

Hän meloi kajakin saman tien joen rantaan ja nousi ylös. Allergia oli hauenkin onni, sillä se ei joutunut pataan.

”Kun pääsin pois kajakista, haukikin rauhoittui. Sitten piti miettiä, miten saisin kalan pois.”

Haverinen mietti, miten kalastajat kaloja nostelevat ja otti sitä kiinni niskan takaa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin koskea haukea. Hän nosti kalan nopeasti ylös ja päästi veteen.

”Sinne se ui.”

Kymmenen vuotta retkimelontaa harrastanut Haverinen harrastaa eräilyä erittäin aktiivisesti ympäri vuoden. Talvisin hän hiihtää umpihangessa, ja kesäisin hän meloo ja vaeltaa eri puolilla Suomea.

Vaikka Haverinen on vaelluksillaan nähnyt lukuisia luonnonilmiöitä, tämä oli uusi kokemus.

Hauki pääsi kajakkiin, sillä Haverinen ei ollut lämpimällä säällä laittanut aukkopeittoa paikalleen. Se suojaa melojaa kastumiselta, ja nyt Haverinen tietää, että myös hauilta.

”Joskus on aukkopeiton päälle hypännyt pikkusintti, mutta ei tällaista. Ihmettelin, miten tuollaista voi edes sattua.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kalat
  • Kuhmo
  • melonta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    4. 4

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    5. 5

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    8. 8

      Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”

    9. 9

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    10. 10

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    9. 9

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    10. 10

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle
    3. Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista
    4. Leena Mörttinen alkaa vartioida rahoitus­markkinoita ja toivoo, ettei euro koskaan hajoa – ”Kriisit vain työntävät meitä oikeaan suuntaan”
    5. Tunti sitten
    6. Puutavarajuna törmäsi kiskoille jumittuneeseen autoon Pieksämäellä
    7. Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”
    8. Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”
    9. 2 tuntia sitten
    10. Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?
    11. Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille
    12. Rasvakattilassa posahtanut keitos toi tulipalloja helsinkiläisen pariskunnan asuntoon – Paineisku hajotti ikkunat ja oven
    13. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    14. Näytä lisää