Kotimaa

Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

Mustasaarelainen viljelijä Trygve Aura jätti puolet kukkakaalisadostaan peltoon. Hänelle tästä kesästä tulee tappiollinen.

Kukkakaalin viljelijöillä on parhaillaan suuria vaikeuksia saada satojaan myydyksi. Useita kaalisatoja on siksi jätetty peltoon ja haudattu sinne.

Merkittävin kukkakaalin myyntiä vaikeuttava tekijä on ollut kesän kylmä sää, jonka vuoksi kaalisadot ovat valmistuneet yhdessä ryppäässä. Siten tarjonta on ylittänyt kysynnän keskellä parasta sesonkia.

Myyntivaikeuksien vuoksi osa viljelijöistä myy varastojaan tyhjäksi alihinnalla. Se taas on romuttanut myös hintatason, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen.

Kukkakaalia viljelee Suomessa noin sata maanviljelijää tai yritystä. Viime vuonna kukkakaalille oli käytössä 272 hehtaaria peltopinta-alaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yksi satonsa peltoon jättäneistä viljelijöistä on mustasaarelainen Trygve Aura. Hän jätti peltoon kukkakaalisadostaan hehtaarin verran eli noin puolet.

”Tukkuliikkeet lakkasivat kokonaan ostamasta tavaraa ja hinta tippui niin alas, että piti miettiä, mikä on järkevintä. Se sato on nyt mennyttä, kynnän sen peltoon myöhemmin”, Aura kertoo.

Aura viljelee tilallaan myös muita vihanneksia ja viljaa, mutta peltoon jäävä kukkakaalisato tekee hänen kesästään tappiollisen. Talvisin Aura käy rakennustöissä, mikä tuo hänelle taloudellista helpotusta.

Kaalilajikkeiden viljelyn kannattavuus on Auran mukaan laskenut läpi 2010-luvun, mutta tämä on ensimmäinen kesä sitten 1990-luvun, kun satoa täytyy haudata peltoon.

”Kyllä se pahalta tuntuu. Kaalien laatu on ollut tänä kesänä todella hyvää”, Aura harmittelee.

Auran mukaan myös moni muu hänen tuntemansa viljelijä on joutunut jättämään kaalia peltoon.

Kukkakaalia viljelevät kamppailevat kannattavuusongelmien kanssa monien muiden viljelijöiden tapaan. MTK:n Mika Virtasen mukaan kulunut kesä on ollut erityisen hankala, mutta ei täysin poikkeuksellinen.

”Kysyntä on ollut alhaalla nyt kolme viikkoa”, Virtanen kertoo.

Virtanen toivoisi muutosta erityisesti kaupankäyntiin. Hän kritisoi varastojaan halvalla myyviä pienviljelijöitä, mutta myös alihintaista ja huonolaatuista tuotetta ostavia tukkuliikkeitä.

”Alalla on asenneongelma. Jos halvalla saadaan, niin ostetaan iso erä”, Virtanen moittii.

Auran ongelmista kertoi ensimmäisenä Vasabladet. Julkisuus poiki Auralle jo yllättävää apua, sillä Vaasassa toimivan lähiruokapiirin jäsenet ostivat häneltä torstaina yhteensä 682 kiloa kaalia.

Aura kertoo harkinneensa kaalin viljelyn lopettamista vuosittain. Miksi yhä jaksat jatkaa?

”No, se on hauskaa”, Aura vastaa.

”Mutta ehkä tässä pitäisi taas miettiä, mitä tekee.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Maanviljely
  • Ruoantuotanto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    6. 6

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    7. 7

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    8. 8

      Ihan tavallista seksiä on turha vähätellä – Liian suuret odotukset voivat johtaa pettymyksiin

    9. 9

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon keskiosia – useiden kymmenien kerrotaan kuolleen, järistys runnoi taloja myös miljoonakaupunki Méxicossa

    10. 10

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää