18.3.2007 9:00 | Päivitetty: 18.3.2007 15:05
Eduskuntavaalien äänestystä Helsingin Vesalassa, jossa äänestäjiä odotti uutuuttaan hohtavat äänestyskopit.
Äänestys eduskuntavaaleissa alkoi tänään varsinaisena vaalipäivänä yhdeksältä aamulla. Äänestyspaikat ovat auki iltakahdeksaan.
Pääkaupunkiseudulla on äänestyspaikoilla ollut tasaisen vilkasta. Useilla alueilla on aamuyhdeksän perinteisen jonon jälkeen käynyt äänestäjiä tasaisena virtana. Sään huononeminen saattaa kuitenkin vähentää äänestysaktiivisuutta.
Helsingin äänestysalueen 14B vaalilautakunnan puheenjohtaja Leif Nystén kertoo, että ennakkoääniä on alueella annettu enemmän kuin aiemmissa vaaleissa. Äänestäjiä on myös päivän mittaan riittänyt tasaista tahtia niin, että kello 15:n aikoihin oli jo yli puolet äänestysalueen äänioikeutetuista äänestänyt.
Viidet vaalit tämän Töölöntorin ympäristön alueen vaalilautakunnassa kokeneen Nysténin mielestä äänestysprosentti oli alueella ennen kelin huononemista nousemassa edellisiä vaaleja korkeammaksi. "Perinteisesti kovin ruuhka meillä on ollut kello 16:n ja 18:n välillä."
Liki 1,2 miljoonaa ihmistä äänesti ennakkoon viime tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä. Tahti oli selvästi vilkkaampi kuin neljä vuotta sitten. Kaikista äänioikeutetuista kävi ennen vaalipäivää äänestämässä 29,2 prosenttia.
Vaalipäivänä voi äänestää vain omassa vaalipaikassa, joka on ilmoitettu kotiin postitetussa ilmoituskortissa.
Äänestäjällä tulee olla mukanaan henkilöllisyystodistus. Myös ilmoituskortti on hyvä olla mukana, mutta se ei ole pakollinen.
Vaalien alustava tulos on selvillä viimeistään sunnuntai-iltana kello 23. Vahvistettu tulos on valmis keskiviikkona, jolloin kansanedustajien paikat varmistetaan.
VaalikoneEtsi oma eduskuntavaaliehdokkaasi
blogiUnto Hämäläisen Perässähiihtäjä seuraa vaalikeskustelua
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi