lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ähtärin karhut joogaavat isoemon opeilla, katso kuvat ja video

16.9.2010 14:01

ähtärin eläinpuisto

Mörri ja Mimmi ovat tällä hetkellä Ähtärin eläinpuiston vanhimmat karhut. Niiden jälkeläisiä elää nykyään mm. Korkeasaaressa.

Mörri ja Mimmi ovat tällä hetkellä Ähtärin eläinpuiston vanhimmat karhut. Niiden jälkeläisiä elää nykyään mm. Korkeasaaressa.

Maailmalla viime päivinä levinneet kuvat Ähtärin joogaavasta karhusta eivät ole mitenkään hämmentäneet niitä, jotka tuntevat eläinpuiston karhuja. Ähtärissä venytellään jo kolmannessa karhusukupolvessa.

Myös luonnossa karhut saattavat asettua esimerkiksi makoilemaan erikoisiin asentoihin, kertoo Ähtärin eläintenhoitaja Tiina Nordberg.

Joogaa muistuttava venyttely ei ole karhuille aivan luonnollista, vaikka ne joskus saattavatkin istua metsässä tuulettamassa vatsaansa.

Ähtärissä tapa sai alkunsa vuosia sitten Santra-karhusta, joka huomasi venyttelyn huvittavan eläinten hoitajia.

"Karhut ovat oppivaisia ja valmiita tekemään temppuja, mikäli siitä saa palkinnoksi herkkuja. Santra varmaan venytellessään huomasi, että tämähän kannatti", Nordberg arvelee.

Tällä haavaa Ähtärin vanhimmat karhut ovat Mörri ja Mimmi. Niillä on kolme jouluaattona 2008 syntynyttä pentua, Mette, Miska ja Malla.

Mimmin vanhemmat olivat puolestaan Ähtärin ensimmäiset karhut, Santeri ja Santra.

Vuonna 1973 avatun eläinpuiston periaatteena on luoda eläimille mahdollisimman luonnonmukaiset olot.

Ähtärissä vierailijat pääsevät näkemään venyttelyä varmimmin kun tuttu hoitaja on paikalla. Nordbergin mukaan karhut kyllä myös saattavat tulla yleisön eteen jos niitä kutsuu, sillä ne tuntevat nimensä.

Ennen kuin karhut alkavat valmistautua talvilepoon, Ähtärissä on opastettuja kierroksia karhujen luo lokakuun loppupuolelle saakka.

Karhukuvat Ähtäristä ovat levinneet muun muassa The Guardianin ja Daily Mailin verkkosivuilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.