perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Äidilleen omenan antaneen lääkäripojan syyte nurin hovioikeudessa

10.9.2010 12:47

Helsingin hovioikeus kumosi perjantaina puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion, jonka kuusikymppinen mies sai omenan antamisesta äidilleen. 86-vuotias äiti kärsi nielemisvaikeuksista, ja hänelle tarjottiin hoitokodissa vain soseutettua ruokaa.

Lääkärinä työskentelevä mies oli antanut tervehdyskäynnillä omenan äidilleen. Miehen jo lähdettyä äiti oli alkanut kakoa rajusti ja hänen kurkustaan oli jouduttu imemään limaa ja omenanpaloja.

Mies selitti oikeudessa äidin osoittaneen hänelle omenaa, jonka hän oli joulun jälkeisissä tunnelmissa heltynyt antamaan.

Käräjäoikeus katsoi miehen saattaneen äidin tahallaan hengenvaaraan.

Hovioikeudessa kuultujen lääkärien mukaan omenanpalan kulkeutuminen henkitorveen ei kuitenkaan ollut todennäköistä. Hovioikeudesta miestä ei myöskään voi tuomita äidin päätöksestä syödä omena, vaikka se olikin vastoin hoitokodin sääntöjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.