perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Äidin avovaimosta lapsen toinen huoltaja KKO:n päätöksellä

2.3.2010 14:39 | Päivitetty: 2.3.2010 15:29

Korkein oikeus (KKO) on ratkaissut avoparin eduksi oikeusjutun, joka koski rekisteröimättömässä parisuhteessa elävän naisparin lasta. Oikeuden mukaan lapsen biologisen äidin avopuolison määrääminen toiseksi huoltajaksi on lapsen edun mukaista ja tämän hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Toinen naisista synnytti vuonna 2006 tyttären, jonka hankkimisesta pariskunta oli päättänyt yhdessä. Lapsi hankittiin nimettömän luovuttajan sukusolujen avulla.

Molemmat ovat hoitaneet ja kasvattaneet lasta tämän syntymästä asti. Lisäksi äidin avopuoliso oli ennen lapsen syntymää mukana äitiysneuvolakäynneillä ja perhevalmennuksessa.

Biologinen äiti haki oheishuoltajuutta avopuolisolleen, joka oli antanut siihen kirjallisen suostumuksen.

Turun käräjäoikeus ei ollut aiemmin hyväksynyt hakemusta.

Käräjäoikeuden mukaan lapsen biologinen äiti ei ollut esittänyt mitään sellaista syytä, minkä vuoksi hän yksinään ei asianmukaisesti selviäisi huoltajan tehtävistä.

Lapsen biologinen äiti valitti päätöksestä hovioikeuteen. Turun hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Korkein oikeus myönsi biologiselle äidille valitusluvan ja myöhemmin kumosi hovioikeuden päätöksen suullisessa käsittelyssä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.