3.3.2011 10:21
Vuoden 2009 äitiyspakkaus on saanut kiitosta.
Äitiyspakkauksen suosio on edelleen suuri. Valtaosa perheistä ottaa äitiysavustuksen rahan sijaan pakkauksena. Ensimmäistä lastaan odottavista näin teki 94 prosenttia. Vuoden 2009 äitiyspakkausta koskevassa verkkokyselyssä vastaajat antoivat pakkaukselle kouluarvosanan 9-. Kyselyyn vastasi 1 441 äitiä.
Äitiyspakkauksessa on lähes sata tuotetta, joista kyselyyn vastanneiden mukaan tarpeellisimpia ovat bodyt, kynsisakset ja kylpypyyhe. Tuotteiden laatuun ollaan tyytyväisiä, sillä yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista ei havainnut laatuongelmia yhdessäkään tuotteessa.
Kun kysyttiin mahdollisuutta lisätä pakkauksen ekologisuutta vähentämällä tuotteiden määrää, vastaukset jakautuivat selkeästi. Vain joka kolmas oli valmis luopumaan jostain tuotteesta ekologisuuden kustannuksella. Toisaalta ehdotettiin, että pakkauksen tuotteita voisi yhä enemmän kierrättää ja lahjoittaa erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.
Yksittäisistä tuotteista selvimmin mielipiteitä jakaa kestovaippasetti. Kestovaipat lisättiin äitiyspakkaukseen vuonna 2006, ja niiden käyttö on sen jälkeen yhä lisääntynyt.
Kun vuoden 2006 äitiyspakkauskyselyssä 70 prosenttia perheistä kertoi käyttävänsä ainoastaan kertakäyttövaippoja, vuonna 2010 vastaava osuus oli vähentynyt 55 prosenttiin. Jatkuvasti kestovaippoja käyttäviä perheitä on uusimmassa kyselyssä 16 prosenttia. Korkeasti koulutetut äidit käyttävät kestovaippoja lapsillaan selvästi useammin.
Vanhempainvapaiden tasaisempi jakaminen puolisoiden kesken on ollut yksi 2000-luvun perhepolitiikan keskeisistä tavoitteista. Äitiyspakkauskyselyssä lähes 42 prosenttia äideistä kertoi isien aikovan jäädä vanhempainvapaalle ja isäkuukaudelle.
Määrä on huomattavasti suurempi kuin perhevapaiden jakaminen todellisuudessa, sillä vuonna 2009 vanhempainvapaata jakoi vain 18 prosenttia isistä.
Vapaiden tasaisemman jakautumisen ja perheiden tekemien aitojen valintojen tiellä on vielä paljon esteitä. Yksi näistä on se, että ensisynnyttäjistä 40 prosentilla ei ollut kyselyhetkellä voimassa olevaa työsuhdetta, johon palata perhevapaan jälkeen.
Toisaalta tukijärjestelmä koetaan niin vaikeaselkoiseksi, ettei kaikkia mahdollisuuksia osata hyödyntää. Epäselvyyttä luovat useaan kertaan muuttuvat päivärahan määrät, isien vapaiden ajoittuminen ja jaksojen toisiaan muistuttavat nimet.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi