15.2.2008 18:52
Poliisi on kutsunut internetsensuuria vastustavaa sivustoa ylläpitävän Matti Nikin kuulusteltavaksi. Nikin sivusto joutui kuluneella viikolla keskusrikospoliisin salaiselle listalle lapsipornoa sisältävistä sivuista.
Nikki on koonnut sivustolleen linkkejä nettisivuihin, jotka ovat krp:n listalla. Krp antaa listan nettioperaattoreille, jotka voivat estää asiakkaidensa pääsyn näille sivuille.
Nikin mukaan poliisi kertoi kuulustelevansa häntä rikoksesta epäiltynä. "Tässä vaiheessa tutkintanimikkeenä on avunanto sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan esittävän kuvan levittämiseen", Nikki kirjoitti nettisivuillaan poliisia lainaten.
Poliisi ei kommentoi asiaa enempää. Nikin mukaan kuulustelu on keskiviikkona.
Nikin sivuston joutuminen poliisin suodatuslistalle sai netin vapautta puolustavat älähtämään. He syyttivät krp:tä yrityksestä sensuroida arvostelua.
Rikosylikomisario Lars Henriksson krp:stä varoitti keskiviikkona, että Nikin laatima linkkilista voi täyttää tunnusmerkit avunannosta lapsipornon levittämiseen.
Nikki sanoo tarkoituksenaan olleen vain osoittaa, että krp:n listalla on perusteettomasti sensuroituja osoitteita.
Osa operaattoreista päästää kielletyille verkkosivuille 14.2.2008
Nettisensuuria vastustava sivu poliisin suodatuslistalle 14.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi