23.3.2006 20:37
Kiistelty laki seksipalvelujen ostokiellosta pysyy eduskunnassa, mutta sitä saatetaan muuttaa. Tämä selvisi hallituspuolueiden kansanedustajien ja oikeusministeri Leena Luhtasen (sd) tiukkasävyisessä palaverissa torstai-iltana.
Palaverissa sekä keskustan että sosiaalidemokraattien riveistä vaadittiin Luhtasta vetämään laki takaisin.
Vaatimusta perusteltiin sillä, että seksin ostoa on vaikea näyttää toteen. Luhtanen kieltäytyi pitäen tällaista ehdotusta vastuun pakoiluna.
Luhtanen ilmoitti kuitenkin, että eduskunta voi viilata lakia, kunhan hän hallituspuolueiden pelisääntöjen mukaisesti pääsee hyväksymään lopputuloksen.
Palaverissa jäi vielä avoimeksi, miltä pohjalta lain valmistelua jatketaan. Esillä on kaksi versiota.
Hallituksen esityksessä kaikki seksipalvelujen ostaminen kielletään.
Lailla on eduskunnassa paljon vastustusta, ja eduskunnan lakivaliokunta on ottanut selvittääkseen myös vaihtoehdon, joka aikoinaan jäi vähemmistön kannaksi, kun oikeusministeriön työryhmä valmisteli lakia.
Siinä kiellettäisiin vain sellaisten seksipalvelujen osto, joiden myymiseen liittyy paritusta tai ihmiskauppaa.
Keskustan ja sosiaalidemokraattien vastuuedustajat lakivaliokunnassa olivat sitä mieltä, että lakia vietäisiin eteenpäin normaaleiden hallituspuolueiden pelisääntöjen mukaan eikä siitä tehtäisi niin sanottua omantunnonkysymystä, jossa voi äänestää vapaasti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi