perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kysely: Hallituspuolueiden kannatus hienoisessa laskussa

25.4.2006 13:02

Johtavien hallituspuolueiden eli Sdp:n ja keskustan kannatus on alkuvuoden aikana hieman laskenut, Suomen Gallupin tuore kysely kertoo. Kokoomuksen kannatus sen sijaan on vahvistunut.

Tiistaina julkistettu kysely on tehty neljän suurimman puolueen toimeksiannosta. Sen mukaan Sdp:n kannatus oli huhtikuussa 25,1, kokoomuksen 22,7 ja keskustan 22,1 prosenttia. Vihreä liitto näyttää kirineen tasoihin vasemmistoliiton kanssa, eli molempien kannatus olisi 8,7 prosenttia.

Kysely tehtiin huhtikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Siihen haastatelluilta noin 2 350 suomalaiselta kysyttiin, ketä he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Puolueiden kannatusarvio on laadittu yhdistämällä toisiinsa haastatteluissa saadut vastaukset sekä vaalitilastot viime kunnallisvaaleista. Tutkimuksen virhemarginaali on Suomen Gallupin mukaan vajaat kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden osalta.

Joulukuussa tehtyyn vastaavaan kyselyyn verrattuna Sdp:n kannatus oli laskenut 1,3 ja keskustan 0,9 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen kannatus oli samaan aikaan noussut 1,1 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliiton kannatuksesta oli huvennut 0,4 prosenttiyksikköä, kun taas vihreiden suosio oli lisääntynyt 0,8 prosenttiyksiköllä.

Myös perussuomalaisten kannatus oli joulukuun jälkeen kasvanut selvästi eli yli puolen prosenttiyksikön verran 2,4 prosenttiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.