13.6.2006 20:14
Lordin jäsenet ikuistivat kädenjälkensä betonilaattoihin, jotka tulevat esille Rovaniemen Lordi-aukiolle.
Rovaniemi. Lordi-yhtyeen palkitseminen euroviisuvoiton johdosta Rovaniemellä jäytää kaupungin virkamiesjohtoa ja lestadiolaisia keskustan kaupunginvaltuutettuja.
Rock-musiikkia paheksuvien lestadiolaisten ei ole helppo myöntää tunnustusta Lordin tapaiselle yhtyeelle kaupungin profiilin nostamisesta.
Kiistaa on noussut siitä, pitääkö Rovaniemen kaupunginhallituksen kokouksesta 29.toukokuuta tehty pöytäkirja paikkansa ja toimittiinko kokouksessa laillisesti.
Kokouksessa päätettiin huomionosoituksista, jotka viime perjantaina järjestetyssä kansanjuhlassa myönnettiin yhtyeen Rovaniemellä kasvaneelle johtohahmolle Mr. Lordille eli Tomi Putaansuulle ja muille jäsenille.
Kokouksen pöytäkirja julkistettiin Rovaniemen verkkosivuilla epätavallisen pitkän ajan kuluttua, vasta lähes kaksi viikkoa kokouksen jälkeen.
Pöytäkirjan mukaan Lordia koskevat päätökset tehtiin yksimielisesti. Monien valtuutettujen mielestä ratkaisuissa kuitenkin hätäiltiin ja päätökset runnottiin väkisin yksimielisiksi.
Kaupunginhallitus päätti, että Putaansuulle luovutetaan tunnustuspalkintona omakotitalotontti nimellistä vuokraa vastaan, keskustan Sampo-aukiona epävirallisesti tunnettu aukio nimetään Lordi-aukioksi ja yhtyeen muille jäsenille myönnetään Rovaniemen kunniakaupunkilaisen arvo.
Epäselvää on, poistuiko kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Sakari Trög (kesk) kokouksesta Lordin palkitsemista koskevan asian käsittelyn kuluessa, kuten pöytäkirjassa sanotaan vai ei.
Pöytäkirjan tarkastajista toisen, Paula Pallarin (kesk) mukaan Trög istui kokouksessa koko ajan.
"Hän kyllä sanoi, että 'kun te kaikki hänet tunnette', hän ei voi ottaa tähän asiaan kantaa", Pallari sanoo. Trögiä pidetään yhtenä Rovaniemen keskustapuolueen johtavista lestadiolaisista.
Pallari ei aio omalta osaltaan hyväksyä julkistettua pöytäkirjaa.
Lisäksi kiistellään siitä, olisiko kaupunginhallituksen vihreitä edustavan jäsenen Timo Törmäsen pitänyt saada tehdä esitys päätöksen siirtämisestä seuraavaan kokoukseen lisäharkinta-ajan saamiseksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi