perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Aihe: Salaisuuksia, osa I

2.9.2006 16:56

Jos työnantaja saisi oikeuden ronkkia sähköpostiani, minun täytyisi tehdä kaksi asiaa. Ensinnäkin alkaisin työpaikallakin käyttää nykyistä enemmän ilmaista, internetissä toimivaa sähköpostiosoitettani.

Toisekseen lopettaisin kirjoittamasta viestien aihekenttään arkaluontoisia asioita. "Salaisia, rahanarvoisia tietoja" tai "Sama hotelli, huone 18, klo 19?" –otsikkoja en ole käyttänyt, joten niistä luopumisen tuskaa ei tarvitsisi kokea.

Ministeriöt pallottelevat parhaillaan, kuka valmistelee lainmuutoksen, joka sallisi työnantajan valvoa työntekijöiden sähköpostia tietyissä tapauksissa. Liikenne- ja viestintäministeriöllä, oikeusministeriöllä ja työministeriöllä on lusikkansa sopassa.

Lainmuutos tuntuu jo ennen valmistumistaan ajastaan jälkeenjääneeltä pykälältä, joka antaa työnantajalle vaikeasti valvottavia valtuuksia eikä estä yritysvakoilua.

Kekseliäät vakoojat ehtivät vuotaa ämpäritolkulla salaisuuksia kilpailijoille edistyksellisine keinoineen, esimerkiksi näppärine aiheriveineen. Voipa joku älypää keksiä sähköpostia nokkelammankin keinon siirtää tietoja kilpailijalle. Samaan aikaan työantajan aika haaskautuu perusinsinöörin sähköpostiin virtaavan deitti.net-vastausten tulvan valvontaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.