3.9.2006 8:33
Suomen susikanta pyritään pitämään nykyisessä noin 20 lisääntyvässä parissa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ennusteen mukaan susikanta voisi kaksinkertaistua seuraavan viiden vuoden aikana, jos suden pyyntimäärät pysyvät nykytasolla. Tällaiseen kasvuun susikantaa ei kuitenkaan maa- ja metsätalousministeriön mukaan haluta päästää, vaan kannan nousua rajoitetaan pyynnillä.
Viime vuonna valmistuneen suden hoitosuunnitelman tavoitteena on turvata Suomessa elinvoimainen susikanta. Ministeriön apulaisosastopäällikön Christian Krogellin mukaan tämä kriteeri täyttyy jo nyt.
Sen sijaan susien halutaan levittäytyvän Suomessa nykyistä tasaisemmin eri puolelle maata eli nykyistä lännemmäksi. RKTL:n arvion mukaan Suomen susista 60 prosenttia elelee Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueella.
RKTL arvioi viime vuoden lopun susikannaksi noin 200 yksilöä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi