sunnuntai 19.5.2013 | Emilia, Emma  Onnittele e-kortilla

Oikoradan liikenne käynnistyi sunnuntaina

3.9.2006 20:30

Sami Kero / HS

Junabongarit Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila kuvasivat pikajunaa Mäntsälän uudella asemalla.

Junabongarit Juhana Hietaranta ja Santeri Laurila kuvasivat pikajunaa Mäntsälän uudella asemalla.

Ensimmäistä päivää käytössä ollut Keravan ja Lahden välinen rataosuus houkutteli ihmisiä juniin ja asemille. Tungosta ei kuitenkaan ollut. Vain kahden vaunun mittainen juna herätti hämmennystä Mäntsälän uudella rautatieasemalla.

Mäntsälän asemalla kävi sunnuntaina väkeä välillä perhekunnittain katsomassa ohi suhahtelevia kaukojunia ja niitä kahdeksaa lähiliikenteen junaa, jotka pysähtyivät Mäntsälässä.

Keravan ja Lahden välinen oikorata oli sunnuntaina ensimmäistä päivää käytössä. Oikoradan myötä suuri osa junien tulo- ja lähtöajoista muuttui. VR:n mukaan aikatauluissa kuitenkin pysyttiin.

Junabongarit Santeri Laurila ja Juhana Hietaranta olivat varanneet liput jo kuukausi sitten aamun ensimmäiseen Pendolinoon Helsingistä Lahteen. Sieltä pojat palasivat junalla Haarajoelle, matkustivat taas Lahden suuntaan Mäntsälään ja sieltä takaisin Helsinkiin.

Junabongari pyrkii kuvaaman mahdollisimman monta junaa. Näillä pojilla on kummallakin tuhansia kuvia, ehkä jopa yli 10 000.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>