perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

KHO:n päätös saattaa tuoda maataloustuet julkisiksi

18.9.2006 18:58

SEPPO SOLMELA

KHO:n mukaan maataloustukipäätökset ovat julkisia asiakirjoja.

KHO:n mukaan maataloustukipäätökset ovat julkisia asiakirjoja.

Maa- ja metsätalousministeriö saattaa joutua julkistamaan tähän asti salassa pidetyt tiedot siitä, ketkä Suomessa ovat saaneet maataloustukea.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi maanantaina asiakirjajulkisuutta koskevan ratkaisun, joka saattaa avata tien itse tukipäätösten julkistamiselle, vaikka päätöksiä koskevat rekisteritiedot ovatkin salassa pidettäviä.

Toimittaja Olli Ainola pyysi viime vuonna maa- ja metsätalousministeriöltä kopioita lukuisista erilaisia tukipäätöksistä sekä tietoa kunkin päätöksen tuensaajasta, tukimäärästä sekä tukiperusteesta.

Ministeriö kieltäytyi antamasta tietoja, koska sen mukaan salassa pidon salliva maaseutuelinkeinorekisterilaki sivuutti julkisuuslain.

Ainola valitti KHO:een sillä perusteella, että erityislaki sallii vain rekisteritietojen eikä alkuperäisten tukipäätösten salaamisen. Tietopyyntö oli kohdistunut nimenomaan itse ratkaisuihin, joihin voidaan Ainola mielestä soveltaa vain julkisuuslakia.

Korkein hallinto-oikeus asettui Ainolan kannalle. Sen mukaan maaseutuelinkeinorekisterilaki salli salattavaksi rekisteriin merkityt tiedot.

"Säännöstä on tulkittava suppeasti eikä sitä siten voida soveltaa muihin tietoihin", KHO kirjoitti.

"Maaseutuelinkeinorekisteristä annetun lain mukaan ne hallintopäätökset ja muut asiakirjat, joiden perusteella merkinnät rekisteriin tehdään, eivät ole osa rekisteriä."

Koska ministeriö ei ollut päätöksessään ratkaissut lainkaan Ainolan tekemää yksittäisiä tukipäätöksiä koskevaa asiakirjapyyntöä, KHO palautti asian uudelleen ratkaistavaksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.