perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Esitys sähköpostien seurannasta saa moitteita

21.9.2006 16:46 | Päivitetty: 21.9.2006 18:15

Oikeuskansleri Paavo Nikula moittii liikenne- ja viestintäministeriön esitystä antaa työnantajille oikeus seurata työntekijöiden sähköpostien tunnistetietoja. Ne kertovat, kuka viestii kenenkin kanssa ja mihin aikaan.

Oikeuskanslerin mukaan sähköpostiviestien tunnistetiedot kuuluvat perusoikeutena turvatun viestintäsalaisuuden piiriin, mutta eivät kuitenkaan sen ydinalueeseen.

”Tämä ei silti tarkoita, että tunnistetietojen käyttö olisi ehdoitta mahdollista, kunhan asiasta säädetään lailla”, Nikula huomauttaa.

Lakiesityksessä pitäisi selostaa ja punnita nykyistä tarkemmin ja monipuolisemmin esityksen vaikutusta perusoikeuksiin. Nyt tarkastelu koskee vain perustuslaissa turvattua omaisuuden suojaa.

Ministeriön esitys uudeksi sähköisen viestinnän tietosuojalaiksi pyrkii helpottamaan puuttumista yritys- ja valtiosalaisuuksien väärinkäyttöön.

Paavo Nikulan mielestä olisi syytä pohtia, ovatko yksittäisen työntekijän sähköpostiliikenteen valvonta ja siinä saatujen tunnistetietojen määrä perusteltuja toiminnan tuloksellisuuden kannalta.

Häntä huolettaa erityisesti viestejä lähettäneiden ja vastaanottaneiden sivullisten oikeusturva.

Nikula toteaa, että työnantaja voisi joissakin tapauksissa käyttää keinoja, joihin edes poliisi ei saa turvautua. Lisäksi oikeuskansleri huomauttaa, että liikenne- ja viestintäministeriö ei ole vertaillut lainsäädäntöä muihin maihin eikä kuullut muita ministeriöitä lain valmistelun yhteydessä.

Näitä puutteita ei voi perustella mitenkään. Oikeuskansleri toteaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävänä on määritellä lopullisesti, onko lakiesitys perustuslain mukainen.

Liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Perttu Puro ei osannut kertoa vielä torstaina, miten oikeuskanslerin lausunto vaikuttaa ministeriön esityksen valmisteluun.

”Perehdymme lausuntoon, ja palaamme asiaan”, hän sanoi. Ministeriö oli aiemmin ilmoittanut vievänsä esityksen hallituksen käsiteltäväksi jo tässä kuussa, jos oikeuskansleri ei näe siinä ongelmia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.