23.1.2007 15:48
Oikeusministeri Leena Luhtanen (sd) haluaa seuraavaan hallitusohjelmaan selkeän kirjauksen vaalilainsäädännön uudistamisesta. Hän on varma, että jolleivät puolueet avoimesti sitoudu muutokseen, se ei myöskään toteudu.
Luhtasen mielestä on täysin epädemokraattista, etteivät pienet puolueet voi pienissä vaalipiireissä saada ehdokastaan läpi ilman vaaliliittoja. Vaaliliittojen kautta taas koko järjestelmä hämärtyy, kun äänestäjä ei voi tietää, mihin hänen äänensä lopulta päätyy. Usein vaaliliittokaan ei tuo pienille puolueille edustajaa eduskuntaan.
Luhtanen vaati muutosta lainsäädäntöön esitellessään tiistaina Helsingissä hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman saavutuksia kuluneella hallituskaudella. Hän myönsi, että lainsäädännön muutos ei ole helppo tehtävä. Tunnetusti etenkin suuret puolueet eivät ole olleet järin innostuneita lainsäädännön uudistamiseen.
Luhtanen sanoi pitävänsä nurinkurisena tilannetta, jossa äänestäjä on löytänyt hyvän ehdokkaan mutta jossa ääni menee lopulta täysin vieraan puolueen hyväksi.
Luhtanen ei kuitenkaan lämpene ajatukselle äänestysikärajan laskemisesta. Sen sijaan hän kannattaa esimerkiksi joissain kunnissa toteutettuja nuorisovaltuustoja. Niistä on usein tullut sitten oikeita valtuutettuja.
Luhtanen korosti, että kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa on saatu paljon aikaan. Hän on oikeusministerinä toiminut ohjelman koordinoivana ministerinä.
"Se joka sanoo, että mitään ei ole saatu aikaan, puhuu pötyä", hän puuskahti.
Ohjelmassa on n tuotu esiin esimerkiksi kansalais- ja demokratiakasvatusta kaikissa oppilaitoksissa ja osana aikuiskasvatusta. Samaten kansalaisyhteiskunnan painoarvo ohjelmassa on kasvanut, kun on selvitetty kansalaisjärjestöjen ongelmia yhteiskunnassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi