perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Opetusministeriö rahoittaisi kirkkoja tasapuolisesti

19.2.2007 5:53

Opetusministeriö haluaisi tasata uskontokunnille maksettavaa tukea, kertoo Aamulehti. Valtionapua pitäisi ministeriön mukaan maksaa evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon lisäksi myös Jehovan todistajille, muslimeille ja bahaille.

Luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat saavat osuuden osakeyhtiöiden maksamasta yhteisöverosta. Kulttuuriministeri Tanja Saarela haluaisi vastaavan oikeuden myös muille uskonnollisille yhdyskunnille.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari kannattaa uudistusta, sillä se olisi tärkeä osa maahanmuuttajien kotiuttamista.

Jehovan todistajat ovat Aamulehden mukaan puolestaan sitä mieltä, että uskonnot tulevat toimeen omillaan, eikä niille tarvitse järjestää tällaista tukea.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.