perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

STT:n verkkopalveluja häirittiin

17.5.2007 11:54 | Päivitetty: 17.5.2007 19:03

Suomen Tietotoimiston nettisivuille hyökättiin torstain vastaisena yönä. Hyökkäys hidasti sivujen toimintaa.

STT:n tietohallintopäällikön Jukka Salomaan mukaan kyseessä oli kuitenkin tekotavaltaan erilainen hyökkäys kuin Ylen sivuille tiistaina tehty isku. Tekijä ei myöskään ollut sama, ja hyökkäys oli huomattavasti pienempi kuin Yleen kohdistunut.

STT oli varautunut hyökkäykseen, joten sen aiheuttamat ongelmat jäivät hyvin pieniksi. Sivut saatiin kuntoon jo yöllä. STT aikoo tehdä häirinnästä tutkintapyynnön poliisille.

Nettihyökkäykset Ylen kotisivuille jatkoivat laantumistaan torstaina.

"Tilanne on kohtuullisen rauhallinen ja palvelimet ovat toimineet; kyse on lähinnä jälkimainingeista", arvioi Ylen tietoturvapäällikkö Janne Huhtakallio.

Hyökkäykset olivat jo keskiviikkona muuttuneet hajaliikenteeksi, joka ei ollut päämäärätietoista. Yle piti silti torstainakin vielä kaikki suojaukset päällä mahdollisten hyökkäysten varalta.

HS.fi:hin ei ole tehty vastaavia hyökkäyksiä. Myöskään MTV3 ei ole ollut nettihyökkäysten kohteena, kerrottiin yhtiöstä torstaina.

Viestintäviraston arvion mukaan kokonaistilanne näyttää rauhoittuvan. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivätkö hyökkäykset voisi alkaa uudelleen.

Virasto seuraa tilannetta tehostetussa valmiudessa, kertoi tietoturva-asiantuntija Ari Husa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.