27.11.2007 20:42
Partiolaiset Jan Dekker (vas.), Kasper Parkkinen, Jani Lohiniva, Jussi Meriläinen, Antti Koivurova ja Johannes Miesmaa harjoittelevat painesiteen tekoa.
OULU. Suuntaus on sama koko maassa. Partiolaisten jäsenmäärä on romahtanut koko maassa. Jos kehitys jatkuu samana, kymmenen vuoden kuluttua partiolaisia on enää puolet nykyisestä.
"Lopettajilla on niin paljon muita harrastuksia, ettei aika riitä kaikkeen", 14-vuotias Johannes Miesmaa ja 15-vuotias Jussi Meriläinen arvioivat.
Miesmaan ja Meriläisen Oulussa vetämässä partioryhmässä Näätä-vartiossa kokoontuu viikoittain viisi 11–13-vuotiasta poikaa. Vielä viime keväänä porukka oli suurempi. Kolme ei enää halunnut jatkaa tänä syksynä.
Partion viralliset selvitykset kertovat samansuuntaista tietoa. Partio lopetetaan yleensä 12–14-vuotiaana siksi, että halutaan keskittyä muihin harrastuksiin.
Onko partio jäänyt ajastaan jälkeen, kauas nykynuorten dynaamisesta maailmasta?
"Tavallaan on. Ohjelmamme vuodelta 1973 on auttamattoman vanha maailmassa, joka muuttuu koko ajan", toteaa Pohjanmaan partiopiirin johtaja Petteri Juusola.
Partiossa taistellaan nyt tosissaan hiipumista vastaan. Meneillään on ohjelmauudistus, jossa vanha kolmijako sudenpentuihin, vartioihin ja vaeltajiin muutetaan viideksi ryhmäksi. Kaikki aktiviteetit ja materiaalit menevät uusiksi.
Esimerkiksi 10–12-vuotiaat ovat vastedes seikkailijoita ja 12–15-vuotiaat tarpojia. Perusasiat – ryhmässä ja luonnossa toimiminen – säilyvät.
Toiminnanjohtaja Liisa Sahin mukaan uusi ikäkausijako antaa paremmat mahdollisuudet tarjota kullekin ikäryhmälle sopivaa toimintaa. Lyhyihin pesteihin on myös helpompi löytää johtajia.
Pitääkö partio-innostuksen laimenemisesta huolestua?
Erikoistutkija Pasi Koski Turun yliopistosta sanoo, että ehkä pitää.
"Toivoisin, että partio ja muut luontoharrastukset pitäisivät pintansa, vaikka suurin osa lapsista ja nuorista asuukin kaupungeissa."
Kosken mukaan hälyttävän pieni osa suomalaisnuorista retkeilee tai käy nauttimassa luonnosta. Toisaalta hän ymmärtää, miksi nimenomaan partio ei enää kiehdo.
"Partio edustaa tietyllä tavalla mennyttä maailmaa muodollisuuksineen ja univormuineen. Vanhoista järjestöistä vain urheiluseurat houkuttelevat nuoria edelleen. Esimerkiksi poliittiset järjestöt eivät voisi vähempää kiinnostaa. Partio lienee jossain näiden välissä."
TAUSTANuorten elämää leimaa kiire 27.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi