12.5.2008 19:59
Saudi-Arabia on osallistunut myös Suomen muslimiyhteisön toiminnan rahoittamiseen, käy ilmi maanantaina julkaistusta teoksesta Islam Euroopassa. Kirjan on kirjoittanut Yleisradion toimittaja Tom Kankkonen, joka on haastatellut kirjaa varten kymmeniä eurooppalaisia muslimivaikuttajia ja tutkijoita.
Kirjan mukaan ainakin kolme suomalaismoskeijaa on saanut rahaa saudilähteistä. Yksi tuen saajista on Helsinki Islam Keskus Itä-Pasilassa. Moskeijayhdistys on Suomen suurin muslimiyhteisö.
"He myönsivät suoraan, että ovat saaneet Saudi-Arabiasta rahaa yksittäisiltä hyväntekijöiltä. He vakuuttavat kovasti, että tukeen ei sisälly vaatimusta tietyn islamin tulkinnan noudattamisesta", Kankkonen toteaa.
Kankkosen mukaan suomalaisessa muslimiyhteisössä on kuitenkin erimielisyyttä saudirahoitukseen liittyvistä ongelmista. Yhden arvion mukaan rahaa tuskin annetaan ilman vastapalveluksia.
Kankkosen mukaan Saudi-Arabian kannattama islamin tulkinta on ankara ja vanhoillinen.
"Voi olla, että jos siihen kovasti sitoutuu, niin voi sopeutumisessa arkielämään täällä olla joitakin ongelmia", Kankkonen toteaa.
Kankkosen mukaan Itä-Pasilan moskeijan lisäksi saudi-arabialaista apua on ilmeisesti saatu ainakin toiseen moskeijahankkeeseen Helsingin seudulla. Myös Oulun moskeijan tilat on ostettu "saudiperheen" lahjoituksen turvin.
"Saattaa olla, että tuensaajia on useampiakin", hän sanoo.
Kankkosen mukaan Saudi-Arabian edustajia on käynyt Suomessa muun muassa arvioimassa eri muslimiyhteisöjen hankkeita. Lisäksi saudien kannattamaa tiukkaa islamin tulkintaa levitetään suomeksi internetin kautta.
Kirjasta käy myös ilmi, että suomalaisten muslimien parissa esiintyy huolta nuorten lähettämisestä kouluihin islamilaisiin maihin.
Kankkosenkin haastattelema Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Khodr Chehab kertoi Helsingin Sanomille, että Suomesta lähetetään kymmeniä musliminuoria ulkomaille kouluun.
Chehab ei ole huolissaan siitä, että nuoret liittyisivät ääriliikkeisiin vaan siitä, että nuoret eivät ulkomailla vietetyn ajan jälkeen välttämättä sopeudu enää takaisin Suomeen.
"Vanhemmat eivät aina tarkkaan tiedä, minne ja kenen seuraan lähettävät lapsensa. Voi olla niin, että he saavat radikaalia opetusta, joka voi vahingoittaa heidän sopeutumistaan takaisin Suomeen. On vaara, että he sulkeutuvat pois yhteiskunnasta ja syrjäytyvät", Chehab sanoo.
Saudirahaa ei Chehabin mukaan virtaa Suomeen ainakaan enää merkittävissä määrin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 7:54