24.9.2008 14:38
Kauhanjoen kouluampujaksi epäilty Matti Saari oli ammattikouluaikanaan erittäin hyvä oppilas, kertoo Nivalan ammattiopiston Pyhäjärven osastonjohtaja Markku Nurmesniemi.
Saari valmistui opiston catering-linjalta toukokuussa 2006. Ennen ammattikoulua hän opiskeli kaksi kuukautta Pyhäjärven lukiossa.
Rehtori Nurmesniemi kiistää tiedot, joiden mukaan Saarta olisi kiusattu ammattikouluaikana.
"Meillä on pieni koulu, ja tunnemme oppilaat läpikotaisin. Olen tarkistanut asian arkistoista, eikä mitään kiusaamiseen viittaavaa löydy."
Rehtorin mukaan Saarella oli kavereita kouluaikana. Arvosanatkin olivat keskivertoa selvästi parempia.
Ainakaan koulupäivinä Saari ei pukeutunut mustiin, vaan "tavallisiin vaatteisiin."
"Hän oli parhaita oppilaitamme. Luottamuksen osoituksena siitä hän pääsi kolmannen vuoden keväällä kuukauden ajaksi opiskelemaan Unkarissa sijaitsevaan ystäväkouluun", Nurmesniemi sanoo.
Rehtorin mukaan vaihto-oppilaiksi lähetetään vain menestyneimpiä oppilaita.
Krp selvittää Saaren yhteyksiä netissä 26.9.2008
Tutkija: Poliisi voisi hyödyntää valvonnassa verkon käyttäjiä 26.9.2008
Kouluampujien ihailijat löytävät samanmielisiä netin videopalveluista ja keskustelusivuilta 26.9.2008
"Vika ei ole verkossa" 26.9.2008
KOMMENTTIYksi viesti miljoonasta 26.9.2008
Krp:lle kymmeniä vihjeitä epäilyttävästä nettimateriaalista 25.9.2008
Sdp vaatii vahvan poliisiyksikön valvomaan internetiä 25.9.2008
Saari kertoi nauttivansa tilanteesta, poliisi kuvaa tekoa teurastukseksi 25.9.2008
Saaren ja Auvisen ei ole havaittu pitäneen yhteyttä 26.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32
Urheilu | Julkaistu 15:21