maanantai 20.5.2013 | Lilja, Karoliina  Onnittele e-kortilla

Sähkövauriot haittasivat junaliikennettä

6.5.2009 7:37 | Päivitetty: 6.5.2009 18:42

Sähköradan vauriot haittasivat keskiviikkona junaliikennettä Tampere-Pori-radalla sekä Tampereelta pohjoiseen vievällä radalla. Molemmat viat saatiin korjatuiksi iltapäivällä.

Tampereen ja Porin välillä rata oli poikki aamusta lähtien Nokian Siuron kohdalta, ja matkustajia kuljetettiin busseilla. Pahimmillaan he pääsivät perille yli puoli tuntia myöhässä.

Kaksi junavuoroa korvattiin bussikyydillä kokonaan ja loput osittain, kertoo VR:n ohjauspalvelukeskuksen päällikkö Jorma Nieminen.

Tampereelta pohjoiseen johtavalla radalla havaittiin aamulla sähkövika muutaman kilometrin päässä Tampereen rautatieasemalta. Korjaustöiden ajan kahdesta raiteesta vain toinen oli käytössä.

Niemisen mukaan useimmat junat saapuivat kuitenkin pääteasemalleen ajoissa, sillä 10-15 minuutin viivästykset pystyttiin kuromaan matkalla kiinni.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>