torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Oikeusministeriö alkaa kerätä tietoja maahanmuuttajanuorten palautuksista

13.7.2009 20:47

Oikeusministeriö alkaa kerätä tietoja viranomaisilta siitä, miten paljon Suomessa maahanmuuttajataustaisia nuoria lähetetään takaisin kotimaihinsa muun muassa liiallisen "länsimaistumisen" takia.

Näin kertoo ministeri Tuija Brax (vihr), jonka mukaan palautettavien nuorten tilanne nousi esiin EU:n oikeusministerien lounaalla lapsikaappauskeskustelun yhteydessä.

Nuorten palauttaminen takaisin lähtömaihin on yleistynyt kansainvälisesti ja ilmiö on tuttu myös Suomessa, kertoi Ylen uutiset maanantaina.

EU:n oikeusministerit aikovat pohtia asiaa tarkemmin, ja sitä varten Suomessakin kerätään taustatietoa, Brax sanoo. Pitää muun muassa arvioida, tarvitaanko nuorten aseman korjaamiseksi lainmuutoksia vai riittäisikö viranomaisten koulutus.

Nuorten palauttamisesta on puhuttu Suomessa ennenkin 2000-luvulla. Parin vuoden takaisen työministeriön tilaston mukaan alaikäisiä maahanmuuttajataustaisia on kadonnut Suomesta vuosittain 6–22. Usein nuoret matkustavat entiseen kotimaahansa esimerkiksi sukulaisia tapaamaan mutta eivät saakaan enää palata takaisin Suomeen.

Suomen Punainen Risti on silloin tällöin avustanut nuoria, jotka ovat halunneet palata Suomeen. Olosuhteet perheen entisessä kotimaassa ovat saattaneet olla sen verran kurjat, että paluuta on järjestelty lastensuojelullisin perustein, kertoo SPR:n pakolais- ja maahanmuuttotyön päällikkö Leena-Kaisa Åberg.

Usein paluussa tarvitaan monen suomalaisviranomaisen yhteistyötä riippuen esimerkiksi siitä, onko nuorella oleskelulupa voimassa tai onko hän jo peräti Suomen kansalainen. Maahanmuuttoviranomaiset sekä ulkoasiainhallinto saattavat kytkeytyä tapauksiin. Åbergin aluetta SPR:ssä on perheitten yhdistäminen.

Vanhemmat eivät ole välttämättä ole nuorten Suomeen paluun järjestelyssä mukana. Nuori on saattanut ottaa yhteyttä esimerkiksi urheiluvalmentajaansa tai nuorisotyöntekijään ja pyytänyt tätä auttamaan paluussa, Åberg kertoo.

"Liiallinen länsimaistuminen" voi tarkoittaa monia asioita: rikkinäisiä perheitä, alkoholiin tai uskontoon liittyviä ongelmia ja erimielisyyksiä. Moni maahanmuuttajanuori ja hänen perheensä elää vielä tavallaan kahdessa maassa; he eivät ole kiinnittyneet vielä kunnolla Suomeen ja yhteydet vanhan maan sukulaisiin ovat yhä tiiviit, Åberg kuvailee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.