8.3.2010 21:01 | Päivitetty: 9.3.2010 17:54
Katariina Pantila hovioikeudessa asianajajansa kanssa viime tammikuussa.
Elinkautiseen insuliinisurmasta tuomitun sairaanhoitaja Katariina Pantilan kuolinsyyn tutkinta kestää poliisin arvion mukaan kuukausia. Tutkinnan yksityiskohtia ei kerrota julkisuuteen.
"Menee useita kuukausia, ennen kuin kuolemansyyn selvittämisestä saadaan lopullinen pöytäkirja patologilta", sanoo tutkintaa johtava rikoskomisario Vesa Aaltonen Varsinais-Suomen poliisilaitokselta.
Pantila löydettiin kuolleena sellistään Turun vankilassa maanantaina. Häntä yritettiin elvyttää, mutta tuloksetta. Yle uutiset kertoi tiistaina, että Pantila teki itsemurhan. Tätä tietoa poliisi ei kommentoi.
Ylen haastatteleman rikosseuraamuslaitoksen johtavan ylilääkärin Heikki Vartiaisen mukaan tuomitun itsermurha-alttius oli tiedossa.
Pantila oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta ja murhan yrityksestä. Käräjäoikeuden mukaan hän surmasi insuliinipistoksella iäkkään potilaan kehitysvammaisten hoitolaitoksessa Ylöjärvellä vuonna 2007. Pantila yritti surmata myös kahdeksan kuukauden ikäisen sukulaislapsensa insuliinilla.
Suomen vankiloissa kuolee vuosittain 7–15 vankia.
Yhteensä Suomessa on 3 500 vankia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi