perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Suomalaiset laihduttivat yli miljoona euroa Nepalille

14.6.2010 11:03

Suomalaisten laihduttamista kiloista lähtee lähes puolentoista miljoonan euron potti Nepalin opettajankoulutukseen. Summa perustuu Läskillä lukutaitoa -kampanjaan, jossa yksityishenkilö lupasi jokaisesta kevään aikana pudotetusta kilosta rahaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kampanjaan osallistui lähes 15 000 ihmistä. Mukaan lähtijöitä oli talvella enemmän, mutta kaikki eivät osallistuneet loppupunnituksiin kampanjan lopussa.

Pudotettuja kiloja oli naisilla keskimäärin kolme ja miehillä neljä. Yhteensä kampanjaan osallistuneet kevenivät lähes 50 000 kiloa.

Alun perin jokaisesta kilosta luvattiin 15 euroa. Myöhemmin lahjoittaja tuplasi summan 30 euroon kilolta.

THL ei ole kertonut, kuka lahjoittaja on. THL:n tiedotteessa hän kiittää lämpimästi kaikkia osallistuneita ja kertoo, että saavutti oman painonpudotustavoitteensa 70-prosenttisesti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.