lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Hallinto-oikeus kumosi Turun apulaiskaupunginjohtajan virastapidätyksen

24.6.2010 10:23

Tero Hirvilammi

Tero Hirvilammi

TURKU. Turun hallinto-oikeus on kumonnut apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammin (sd) virastapidättämispäätöksen kuulemisvirheen vuoksi.

Turun kaupunginhallitus ei hallinto-oikeuden mukaan ollut kuullut Hirvilammia asianmukaisella tavalla ennen päätöksentekoa.

Hirvilammille ei varattu mahdollisuutta perehtyä asiakirjoihin, hankkia itselleen avustajaa eikä valmistautua vastaamaan häntä kohtaan esitettyihin laiminlyönti- ja käyttäymissyytöksiin.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan oikeus tulla kuulluksi omassa asiassa on perustuslain turvaama perusoikeus.

Virkamiehelle on varattava oman kantansa esittämiseen asiaan laatuun nähden riittävä aika.

Hirvilammi sai tietää virasta pidättämisen perusteeksi esitetyt laiminlyönti- ja käyttäytymissyytökset vasta juuri ennen kokousta. Hän ei voinut myöskään valita antaako hän selvityksensä kirjallisesti.

Kaupunginhallitus teki päätöksensä helmikuussa ja hylkäsi maaliskuussa Hirvilammin oikaisuvaatimuksen.

Hallinto-oikeus hylkäsi toukokuussa Hirvilammin hakemuksen kaupunginhallituksen päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä.

Kaupunginhallituksen virastapidättämispäätöksen mukaan Hirvilammi oli esiintynyt toistuvasti päihtyneenä virantoimituksessa.

Hän oli lisäksi julkistanut ja lähettänyt apulaiskaupunginjohtajan virka-asemalle sopimattomia kirjoituksia sekä ollut ilman riittäviä perusteita pois virantoimituksesta ja käyttänyt edustusvaroja epäasianmukaisesti.

Turun kaupunginvaltuusto on jo nimittänyt jo Hirvilammin virkaan Sdp:n entisen puoluesihteeri Ari Korhosen.

Hirvilammin esimies Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok) puolestaan nimitettiin viime viikolla yllätysvalinnalla Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajaksi.

Hirvilammin mukaan hänen virastapidättämisasiassa esittelijänä toiminut Pukkinen on ollut esteellinen, koska heillä oli huonot henkilösuhteet.

Syinä tähän oli Hirvilammin mukaan heidän eriävät näkemyksensä kaupungin johtamiskulttuurista ja eräistä strategioista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.