12.3.2010 10:50 | Päivitetty: 12.3.2010 15:39
Lapsi vietiin vaunuista kesken päiväunien Varkaudessa.
Varkaus. 12-vuotias tyttö tunnusti perjantaina poliisikuulustelussa siepanneensa sylivauvan Varkaudessa.
Tyttö ei tuntenut vauvaa tai perhettä, eikä ketään siitä talosta, jonka pihalta hän sieppasi vauvan.
Tyttö kertoi poliisille, ettei hän aikonut vahingoittaa vauvaa, vaan kyseessä oli jonkinlainen päähänpisto.
Tyttö oli ottanut vauvan vaunuista ja kannellut vauvaa pihalla. Sitten tyttö oli säikähtänyt tilannetta, piilottanut lapsen ja paennut paikalta.
Koska tyttö on alle 15-vuotias, hän ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan.
Poliisin osalta tapaus on selvitetty ja asia siirretty lastensuojeluviranomaisten hoidettavaksi.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun kolmen kuukauden ikäinen poikavauva katosi vaunuistaan Varkauden Kuoppakankaan kaupunginosassa viime maanantaina.
Poliisin tekninen tutkija kuuli sieppauspaikan lähettyviltä hangesta pienen lapsen kitinää, ja kylmettynyt vauva saatiin pelastetuksi ilmeisesti viime hetkillä.
Lähiomaisten mukaan vauva voi kotonaan hyvin. Poliisit löysivät sieppauspaikan lähettyviltä lumesta runsaasti jälkiä, jotka ilmeisesti johdattivat tutkijat tapauksen todennäköiseen ratkaisuun.
Toisen lapsen syyllistyminen vauvan sieppaukseen ei ole Suomessakaan ainutlaatuista. Näin kävi esimerkiksi kolme vuotta sitten Tampereella, kun vaunu ja kymmenen kuukauden ikäinen tyttövauva katosivat kotipihasta.
Tyttövauva löytyi pian naapuritalon keinusta märkänä ja hiekkaisena, mutta muuten hyvässä kunnossa.
Poliisi kuulustellut yhtä epäiltyä vauvan sieppauksesta 11.3.2010
Poliisi ei tiedä, oliko Varkauden vauvasieppaaja aikuinen vai lapsi 10.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi