lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

16-vuotiaat pääsevät ensi kertaa äänestämään seurakuntavaaleissa

26.8.2010 11:57

Christian Westerback / HS

Kallion kirkko on yksi Helsingin seurakuntavaalien äänestyspaikoista.

Kallion kirkko on yksi Helsingin seurakuntavaalien äänestyspaikoista.

Marraskuussa järjestettävissä seurakuntavaaleissa 16-vuotiaat nuoret pääsevät ensi kertaa äänestämään. Noin 100 000 alle 18-vuotiasta seurakuntalaista on saanut äänioikeuden. Kirkolliskokous päätti äänioikeusikärajan alentamisesta 2007. Ehdokkaaksi asettuvan pitää sen sijaan olla vähintään 18-vuotias. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.

Evankelisluterilainen kirkko julisti torstaina vaalikampanjan avatuksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen vetosi erityisesti nuoriin, jotta he käyttäisivät mahdollisuuden hyväkseen.

Seurakuntavaalit järjestetään Suomen kaikissa noin 450 seurakunnassa joka neljäs vuosi. Niissä valitaan noin 10 000 luottamushenkilöä kirkkovaltuustoihin ja seurakuntayhtymien kirkkoneuvostoihin.

Seurakuntavaalit järjestetään isänpäivänä 14. marraskuuta. Joissakin seurakunnissa äänestetään myös seuraavana päivänä. Seurakuntavaaleissa on perinteisesti ollut hyvin alhainen äänestysaktiivisuus. Viime vaaleissa 14,5 prosenttia seurakuntalaisista kävi äänestämässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.