sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TIETOKULMA

Ajokieltoa voi edeltää kolme rikkomusta

27.10.2007 20:25

 Nykyinen liikennerikkomusten ajokieltojärjestelmä perustuu rikkomusten määrään. Yhdestä kuuteen kuukauden ajokielto tulee kolmesta rikkomuksesta vuoden aikana tai neljästä kahden vuoden aikana. Uusien kuljettajien ajolupaan puututaan yhtä rikkomusta aiemmin.

 Vakavimmista rikoksista, kuten rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, tulee ajokielto suoraan. Tuomioistuimen määräämä kielto voi kestää jopa viisi vuotta. Poliisi voi myös määrätä kiellon yhden rikkomuksen perusteella, jos se osoittaa vakavaa piittaamattomuutta.

 Pistejärjestelmiä on käytössä useissa Euroopan maissa. Toisissa järjestelmissä pisteet lisääntyvät rikkomusten myötä, toisissa vähenevät.

 Esimerkiksi Saksassa erilaisista rikkomuksista saa yhdestä seitsemään virhepistettä. Pisteiden määrää voi vähentää osallistumalla koulutukseen. Ajoluvan menettää 18 pisteellä, ja uuden luvan saa yleensä puolen vuoden jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.