20.1.2011 10:23 | Päivitetty: 20.1.2011 10:48
Ilkka Hanski
Akatemiaprofessori Ilkka Hanskille on myönnetty neljän miljoonan Ruotsin kruunun eli noin 450 000 euron arvoinen Crafoord-palkinto, niin sanottu pikku-Nobel. Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian tunnustus on maailman suurimpia tiedepalkintoja. Sen sai nyt ensi kerran pohjoismainen tutkija.
Palkintoperusteluissa todetaan, että Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan akatemiaprofessori Ilkka Hanski on yksi maailman merkittävimmistä ekologeista. Hän on muun muassa etsinyt keinoja, joilla lajit voisivat selvitä siinä puristuksessa, jonka ihmisten toiminta niille aiheuttaa.
Viime vuonna Ilkka Hanskille myönnettiin eurooppalainen Latsis Prize -tiedepalkinto. Palkinto myönnettiin Hanskin ansioista biodiversiteetin ja erityisesti metapopulaatiobiologian tutkimuksessa.
Hanski myös kutsuttiin viime vuonna Yhdysvaltain tiedeakatemian ulkomaiseksi jäseneksi. Hänet on vuonna 2005 kutsuttu myös brittiläisen Royal Societyn jäseneksi.
Holger Crafoordin (1908-1982) nimeä kantavaa palkintoa pidetään eräänlaisena vara-Nobelina.
Se jaetaan vuosittain kiertoperiaatteella viidelle luonnontieteelle, jotka jäävät Alfred Nobelin testamentissaan määrittelemien lääketieteen tai fysiologian, kemian ja fysiikan ulkopuolelle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi