perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Alle 60-vuotiaiden suomalaismiesten kuolleisuus Albanian tasoa

18.5.2010 9:00 | Päivitetty: 18.5.2010 10:16

Suomalaisnaiset kuolevat ennenaikaisesti yhtä harvoin kuin muutkin Länsi-Euroopan naiset, mutta miesten kuolleisuus on Albanian ja monien Keski-Euroopan maiden luokkaa.

Nykyään noin 54 suomalaisnaista tuhannesta kuolee 15–60-vuotiaana, mikä on lähes puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten. Miehillä muutos on ollut yhtä suuri, mutta silti keskimäärin 124 miestä tuhannesta menehtyy ennenaikaisesti 15–60-vuotiaana, selvitys osoittaa.

Vuodet 1970–2010 kattaneessa tutkimuksessa oli mukana 187 maata. Tutkijoiden laatima arvio ennenaikaisesta kuolleisuudesta kuvaa todennäköisyyttä, jolla vastikään 15 vuotta täyttänyt ihminen kuolee ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä.

Alhaisin ennenaikaisen kuoleman vaara on Islannin ja Kyproksen asukkailla. Islannissa vain 44 naista ja 65 miestä tuhannesta kuolee ennen 60 vuoden ikää. Kyproksen luvut ovat 38 ja 85.

Suurin riski on monissa Afrikan maissa, mutta miesten osalta tilanne on yhtä paha entisen Neuvostoliiton alueella. Esimerkiksi Ukrainassa 422 miestä tuhannesta kuolee ennen 60 vuoden ikää. Tämä on kaksinkertaisesti verrattuna vuoteen 1970, ja samaa tasoa kuin miesten kuolleisuus esimerkiksi Ruandassa tai Kongossa.

Vuosittain noin kahdeksan miljoonaa lasta kuolee ennen viisivuotissyntymäpäiviään. Kuitenkin joka vuosi lähes kolminkertainen määrä aikuisia menehtyy ennen 60 vuoden ikää. Globaalisti aikuisten ennenaikaiset kuolemat ovatkin vähintään yhtä merkittävä ongelma kuin lapsikuolleisuus, tutkijat kirjoittavat.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.