23.9.2008 20:40
Kauhajoen lukion kolmatta luokkaa käyvä 18-vuotias kertoo olleensa koulussa, kun tuli kuulutus, että ovet on lukittava eikä ikkunoiden luo saa mennä.
Kuulutuksessa kerrottiin, että kyseessä on ammuskelu. Myöhemmin kuulutettiin, että ammuskelu on toisessa koulussa. Lukion oppilaat joutuivat silti olemaan pari tuntia lukkojen takana.
Tyttö kertoo, että kaikki olivat rauhallisia, mutta osa säpsähteli kun kauempaa kuului äkillisiä ääniä, kuten ovien paukahtelua.
Oppilaat seurasivat tilanteen kehittymistä internetistä.
Myös 18-vuotias tyttö ammattikoulusta kertoo, että oppilaat joutuivat olemaan pari tuntia sisätiloissa ja ovet lukittuina.
Ammattikoulu sijaitsee muutaman sadan metrin päässä tapahtumakoulusta.
Osa oppilaista oli pysytellyt rauhallisena, osa itki. Oppilaat seurasivat televisiosta kello yhden uutislähetystä, minkä jälkeen he saivat luvan lähteä kotiin.
11 kuoli Kauhajoen kouluammuskelussa 23.9.2008
"Juoksin luoteja karkuun siksakkia" 23.9.2008
Silminnäkijä: Paikalla vallitsi epätietoisuus 23.9.2008
Pikkusisko oli kateissa pari tuntia 23.9.2008
Kauhajoen koulun ympärillä vielä illalla paljon ihmisiä 23.9.2008
Kouluja suljettiin uhkaavien tekstiviestien vuoksi 23.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi