18.2.2010 12:48 | Päivitetty: 18.2.2010 13:39
Sirkka-Liisa Anttila
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) mielestä turkistarhaajien pitää jo imagosyistä hoitaa eläinten olot kuntoon.
Ministeri ei ole vielä ehtinyt katsoa Oikeutta eläimille -järjestön salaa kuvaamia turkiseläinvideoita, mutta hän on käynyt niiden sisällön läpi avustajansa kanssa.
Anttila ei lähde moittimaan omia toimiaan, vaikka kyseessä on jo kolmas eläinten kehnoja oloja koskeva kohu lyhyen ajan sisällä.
"Sanon suoraan, että tehtynä on paljon. Aika pitkälle saa mennä taaksepäin, että löytyy yhdeltä vaalikaudelta yhtä paljon toimenpiteitä."
Anttila myös korostaa, että ministeri ei voi vastata siitä, miten ihmiset eläimiään hoitavat.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira käy läpi Oikeutta Eläimille -järjestön kuvaamat turkistarhavideot. Lisäksi järjestö on luvannut toimittaa Eviralle listan niistä turkistiloista, joita kuvattiin viime vuoden kesäkuun ja joulukuun välillä.
"Asia etenee niin, että lajittelemme turkistilat alueittain ja mietimme, missä tärkeysjärjestyksessä tilat olisi syytä käydä läpi. Sen jälkeen lähetämme määräyskirjeet läänineläinlääkäreille, jotka organisoivat tarkastukset alueillaan. Tiloille siis mennään tekemään tarkastukset epäilyyn perustuen", Eviran jaostopäällikkö Taina Mikkonen kuvailee pikaisesti aloitettavaa prosessia.
Mikkonen kertoo nähneensä Ylen A-studiossa eilisiltana näytetyt videomateriaalit turkistiloilta.
"Filmissä näytetyt asiat olisi pitänyt hoitaa tarhaajan puolelta aikoja sitten. Kyllä siellä oli ihan karkeita tapauksia, joissa eläimet olisi pitänyt lopettaa."
Salaa kuvatuissa videopätkissä eläimissä näkyi muun muassa pahoja avohaavoja, kasvuhäiriöitä sekä häiriökäyttäytymistä.
Tuotantoeläinten elinolot nousivat edellisen kerran esiin viime joulun alla, kun Oikeutta eläimille -yhdistys julkaisi videomateriaalia 30 sikalasta.
Lisäksi tammikuussa iittiläiseltä hevostallilta löytyi parikymmentä aliravittua hevosta.
Evira: Kaikille kohuturkistiloille pitää tehdä tarkastus 19.2.2010
Eläinlääkäri moittii turkisaktivisteja 19.2.2010
Turkistarhoja kuvannut yhdistys tekee tarhoista rikosilmoituksen 19.2.2010
Oikeutta eläimille: Turkistarhaajien johtajan tila yksi kuvatuista 18.2.2010
Eläinlääkäri ei löytänyt turkistarhaajien johtajan tilalta vikaa 18.2.2010
Järjestön kuvat turkistiloilta näyttävät purtuja häntiä ja kuolleita eläimiä 17.2.2010
Sinnemäki: Turkistarhauksesta on luovuttava siirtymäajan jälkeen 17.2.2010
Siat saamassa oikeuden päivänvaloon 17.2.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi