7.3.2010
Yhden jo tiedämme. Arkkipiispaehdokkaista Turun piispa Kari Mäkinen, 55, siunaisi homoliitot. Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen, 56, ei tekisi sitä missään nimessä.
Riittääkö tämä jako kertomaan, kumpi olisi parempi evankelisluterilaisen kirkon johtaja? Arkkipiispan vaalin ratkaiseva äänestys on ensi torstaina. Mäkinen sai ensimmäisellä kierroksella 393 ja Ruokanen 285 ääntä.
Ainakaan se ei tyydytä laajaa kirkollista piiriä: heidän mielestään Mäkinen ei ole pelkän homoasian perusteella uudistusmielinen eikä Ruokanen konservatiivi.
Siksi HS kysyi ystäviltä ja vastustajilta, mitä ehdokkaat ovat miehiään. Koska arkkipiispa on yksi kirkon vaikutusvaltaisimmista johtajista, vastaukset ovat nimettömiä.
Toisen kierroksen haastaja Ruokanen on kulmikkaampi ja selväpiirteisempi kuin jopa hieman ujo funtsailija Mäkinen.
"Järjettömän hyvä saarnaaja Ruokanen on uskonnonhuoltolaitokseksi muuttuneen kirkon uudistaja jos kuka. Opillisesti hän on konservatiivi mutta näkee jumalanpalveluksissa turhia tapoja, joista voisi luopua", Ruokasen kannattaja kehuu.
Kirkosta vieraantuneet saisivat Ruokasesta arkkipiispan, joka innostaisi kirkkokansan menevään messuun. Mäkisen taas olisi aika astua pari askelta eturiviin.
"Mäkinen ei ole sellainen, että astuin huoneeseen ja katsokaa, aurinko nousi. Mutta hän on rohkea homokysymyksessä, jossa edustaa piispakunnan vähemmistöä. Jos Mäkinen olisi taktikoinut, hän ei olisi ilmaissut kantaansa suoraan", kirkon työntekijä sanoo.
Ruokasen ehdottomuus nostattaa karvoja kristillisten seksuaalivähemmistöjen Yhteys-liikkeessä ja muuallakin:
"Miikka tietää, miten asiat ovat. Mutta en ole varma, ovatko hänen mielipiteensä oikeasti niin jyrkkiä vai hakeeko hän sen porukan [vanhoillisten äänestäjien] tukea, jonka hän tietää olevan suuri", kirkon mediavaikuttaja miettii.
"Arkkipiispana Ruokanen olisi suvaitsematon. On pelottavaa, kun hän sanoo, että hänellä on homotuttuja ja heidän parisuhteensa puolesta voi rukoilla sielunhoidollisesti. Eivät homot halua sielunhoitoa, kun menevät naimisiin, se on ilon juhla", Yhteys-liikkeen edustaja huomauttaa.
Johtajana Mäkisellä olisi kokemusta hierarkiasta: hän voisi kalauttaa hallinto-osaamisella sekä Ruokasta että alaisiaan.
"Mäkisen pitäisi oppia antamaan asioita muille. Ruokaselta taas puuttuu johtamiskokemus lähes kokonaan", kirkon työntekijä vertaa.
Niin, Ruokanen on kansainvälinen yliopistomies, joka opettaa myös Kiinassa. Hänellä on kiinalainen vaimo Li Jun - liitto on Ruokasen kolmas.
"Ruokanen saattaa vaikuttaa opettajana ankaralta. Lähempää hän on symppis ja ottaa opiskelijoiden mielipiteen huomioon", teologian opiskelija kuvaa.
HS:n Nyt-liite (8/2010) paljasti Ruokasen käyttävän Bossin partavettä. Onko professori flirtti?
"Hän on tumma ja komea. On hänellä huumorintajua, mutta ei se vilkkusilmäisyyttä ole. Hän on mies, joka pitää itsestään huolta ja se näkyy", opiskelija kainostuu.
Se, että Ruokasen avioliitto on kolmas, on olennaista kirkon arvojohtajavaalissa.
Voiko elää homokysymyksessä Raamatun tuomitseviin kohtiin nojaten mutta punnita nykymitalla avioliiton myötä- ja vastamäissä -ideologiaa?
"Ei kukaan pysty olemaan Raamatun tulkinnassa johdonmukainen, vaan poimii kohdat, jotka sopivat hänen ajatusmaailmaansa", sanoo yksi vastaajista.
"Mutta heijastaa teologista viitekehystä, mistä kunkin kanta nousee. Jos joku lukee vain tiettyjä Raamatun-lauseita ja ottaa ne todesta ja toinen huomioi uuden tiedon ja kokonaisuuden, heillä on eri lähtökohdat", mediavaikuttaja vertaa Ruokasta ja Mäkistä.
Mäkinen on ensimmäisessä avioliitossaan, lapsia on neljä.
Naispappeudessa ehdokkaat ovat liudentaneet Raamatun ja 2000-luvun toisiinsa: molemmat ovat puolesta, mutta tässä sovitteleva Turun piispa Mäkinen yllättää:
"Mitta on täysi. Hän ei enää siedä naispappien vastustajia", kirkon työntekijä kertoo.
Juttuun on haastateltu ihmisiä Helsingin yliopiston teologisesta
tiedekunnasta, Turun arkkihiippakunnasta, kristillisestä
seksuaalivähemmistöjen Yhteys-liikkeestä, evankelisluterilaisen kirkon
mediasta ja ehdokkaiden kannattajakunnista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi