sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Aseistautuneeksi epäilty mies aiheutti etsinnän Kajaanissa

2.9.2010 20:26

Kajaani. Kajaanin poliisi otti torstai-iltana kiinni miehen, jonka epäillään liikkuneen ampuma-aseen kanssa Kajaanissa. Poliisin mukaan ulkopuoliset eivät olleet vaarassa.

Kajaanilaismiehen henkilöllisyys oli jo poliisin tiedossa, kun etsinnät aloitettiin iltapäivällä Lohtajan kaupunginosasta. Myöhemmin etsintöjä laajennettiin. Epäilty ja hänen mahdollisesti hallussaan pitämä ase löytyivät lopulta Lohtajalta.

Poliisi löysi ensin katkaistun haulikon, joka oli sivullisen henkilön asunnon varastossa. Lisäksi poliisi löysi patruunoita sekä varastosta että epäillyn asunnosta.

Miehen poliisi sai kiinni kuuden aikaan illalla, hieman aseen löytymisen jälkeen. Poliisin mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti ja mies vietiin Kajaanin pääpoliisiasemalle. Hänen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.