lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Aselupia myönnetään vähemmän kuin ennen

25.9.2008 11:44

Suomessa myönnettyjen aselupien määrä on pudonnut viime vuosina nopeasti. Viime vuonna uusia aselupia myönnettiin noin 70 000, mikä oli sisäministeriön mukaan noin kolmanneksen vähemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.

Aselupien määrän laskuun on vaikuttanut eniten metsästäjien määrän vähentyminen. Suurin osa Suomen aseista on metsästäjillä.

Kaikkiaan Suomessa on yksityiskäytössä noin 1,6 miljoonaa asetta. Määrä on länsimaiden korkeimpia väkilukuun suhteutettuna.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.