lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Aurajoesta eurooppalainen kulttuurijoki

23.3.2006 20:04

Antti Johansson / HS

Aurajoki valittiin eurooppalaisten kulttuurijokien joukkoon.

Aurajoki valittiin eurooppalaisten kulttuurijokien joukkoon.

TURKU. Aurajoki on päässyt edustamaan ainoana suomalaisena jokena Suomea yhteiseurooppalaisessa kulttuuri- ja kulttuurimaisemien jokihankkeessa "Rivers as Cultural Infrastructures".

Italialaisen Ferraran yliopiston johtamaan jokihankkeeseen kuuluu Aurajoen lisäksi viisi muuta samantyyppistä jokea Euroopan eri maista.

Hankkeen kokonaisbudjetti on lähes 300 000 euroa.

Näistä joista kertovia näyttelyitä on pidetty Euroopan unionin tuella jokaisen osapuolen toimialueella. Niistä on tehty yhteisen näyttelyn lisäksi Kulttuuri 2000 -hankkeen avustuksella yhteinen jokia esittelevä kirja, jossa kuvataan näiden eurooppalaisten kulttuurijokien olemusta.

Hankkeen suurimpana hyötynä pidetään kuitenkin yhteyksien ja kokemusten karttumista.

"Aurajoki on tässä kyllä kovassa seurassa. Sen vesimäärä on kuitenkin melko vähäinen ja se kalpenee monen muun joen joukossa, mutta ei tässä silti mitenkään häpeämään ole jouduttu. Me olemme tehneet Aurajoen hyväksi työtä jo pitkään ja tulostakin on saatu, sillä Aurajoen veden laatu on selvästi parantunut", kertoo Aurajokisäätiön toiminnanjohtaja Martti Komulainen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.