10.5.2009 9:00
Maalaisliiton juliste vuodelta 1950: Vasemmalle johtavalla punapolulla odottaa "Kommunismin ja sosialismin pakkovalta". Oikealle vie musta tie ja "Suurpääoman kahleet". Keskellä aukeaa vihreä baana, jonka päällä on teksti "Vapaan kansan suora tie".
Näin ronskia oli poliittinen propaganda silloin, kun miehet oli rautaa, hii-o-hoi! Nyt on miehet puuta ja vaalimainokset jotain ihan muuta.
Keskustan kannatus kyntää niin syvällä, että Maalaisliiton juliste on kaivettu retrohenkisen eurovaalikampanjan avuksi.
Keskusta yrittää mainoksissaan vempauttaa vastustajien pilkkanimitykset vahvuuksiksi: "Joku kutsuu toimintaamme pekkaroinniksi, toinen iltalypsyksi, kolmas siltarumpupolitiikaksi. Me kutsumme sitä urhoudeksi."
Kansallismielisellä urhoudella tilkitään vuotoa perussuomalaisiin. Kampanjan tunnukseksi on kaivettu Kekkonen – itsevaltainen ikipresidentti, joka juopui vallasta ja roikkui virassaan vielä silloinkin, kun onkivapa ei pysynyt enää kädessä.
Kampanja on modernia mainontaa, jossa uhkailevan propagandan sijasta kikkaillaan mielikuvilla. Mutta on keskustalla ohjelmakin. Puolue ilmoittaa olleensa aina "kolmannella tiellä, jossa vahva valtio on markkinatalouden paras kaveri".
Keskusta tarjoaa tietään anteliaasti koko Euroopalle ja Yhdysvalloille: "Useimmat Euroopan maat ja Yhdysvallat etsivät taloudessa uutta tietä. Tarvitaan keskustalainen kolmas tie, jossa valtio asettaa pelisäännöt, joiden mukaan markkinat toimivat."
Kolmas tie oli alun perin Tony Blairin lempilapsi, jonka muotoili brittisosiologi Anthony Giddens 1990-luvun lopulla. Jos oikeistolaisille valtio oli vihollinen ja vasemmistolaisille ratkaisu, kolmas tie meni molempia pitemmälle, määritteli Giddens.
Pian kolmostiellä oli ruuhkaa. Siitä innostuivat Bill Clinton, Gerhard Schröder ja Suomenkin demarit. Koko kolmas tie oli silkka silmänkääntötemppu, väittää Francis Wheen kirjassaan Kuinka humpuuki valloitti maailman. Wheenin mukaan Giddens ja hänen oppipoikansa Blair kannattivat toisessa lauseessa globaalien markkinoiden sääntelyn purkamista ja toisessa taas entistä tiukempaa sääntelyä.
Touhu muistutti Groucho Marxin mietelausetta: "Nämä ovat periaatteeni. Jos ette pidä niistä, on minulla muitakin."
Britanniassa työväenpuolue on nyt hylännyt kolmannen tien ja kääntynyt talouskriisin seurauksena vasemmalle.
G. Marxin hengessä vasemmalle ohjaa myös Matti Vanhasen keskusta. "Sosialismin ja kasinokapitalismin jälkeen tarvitaan uutta konseptia, kolmatta tietä. Vastuullista vapautta ja vahvempaa valtiota ja vahvempia kansainvälisiä järjestelmiä ja sääntöjä", Vanhanen valisti keskustan eurovaaliristeilyllä. Ettei vaan olis vähän sitä pakkovaltaa vapaalle kansalle luvassa.
Keskusta kehottaa valitsemaan europarlamenttiin "ihmisiä, jotka valvovat Suomen etua myöhäiseen yöhön asti". Valvottaminen on tässä yhteydessä hyvin valittu sana.
Syksyllä 1994 eduskunnan piti hyväksyä EU-sopimus, jonka viivyttämiseksi Paavo Väyrynen ja pari muuta aloittivat yökaupalla jatkuneen jarrutustaistelun.
Väyrynen lainasi pojaltaan Batman-huovan, jota kanniskeli eduskunnassa. "EU-asiassa koin olevani Rambo, Rocky tai Batman. Koin toimivani oikean asian puolesta, ja minua vastassa oli voimiltaan ylivoimainen vastustaja, joka lisäksi käytti erittäin likaisia keinoja", Väyrynen kuvaili Batman-sarjakuvalehdelle antamassaan haastattelussa.
Pari viikkoa valvotusoperaation jälkeen Batman itse siirtyi europarlamenttiin.
Ei keskusta tarvitse mitään retro-Urkkeja. Timo Soini tyrmätään mainoksella, jossa Batman-Väyrynen piinaa edustajatovereitaan öisessä istuntosalissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi