6.9.2009 6:58
Blogien eli verkkopäiväkirjojen sisällöstä on tänä vuonna tehty jo noin 30 rikosilmoitusta, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen. Poliisi tutkii kirjoittelua yleisimmin joko kunnianloukkauksena tai laittomana uhkauksena.
Vuosittain suomessa tehdään blogeihin liittyviä rikosilmoituksia ainakin 30–40. Todellinen määrä voi olla suurempi, sillä tutkintapyyntöihin ei välttämättä kirjata termiä blogi. Myöskään blogikirjoittelusta annettujen tuomioiden määrää ei tiedetä.
Tunnetuin blogikirjoittelun tuoma oikeustapaus lienee Helsingin kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa (ps/sit) vastaan nostetut syytteet uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Mahdollisesti ensimmäinen tuomio blogikirjoittelusta annettiin vuonna 2005 kunnianloukkauksesta. Muhoksen käräjäoikeuden päätöksestä lankesi tuolloin bloggaajalle päiväsakkoja ja vahingonkorvauksia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi