lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Borrelioosi yleistyy Suomessa luultua nopeammin

30.7.2008 21:53

Jarno Mela / LEHTIKUVA

Punkin pureman aiheuttamalta aivokuumeelta voi suojauta rokotteella.

Punkin pureman aiheuttamalta aivokuumeelta voi suojauta rokotteella.

Ilmastonmuutoksen epäillään luoneen suotuisat olosuhteet puutiaisille ja niiden levittämälle borreliabakteerille. Bakteerin aiheuttama borrelioosi on yleistynyt Suomessa nopeasti.

"Viime vuonna Suomessa kirjattiin 1 332 borrelioosi­tapausta, mikä oli kaikkien aikojen ennätys", kertoo ylilääkäri Markku Kuusi Kansanterveys­laitoksen infektio­epidemiologian osastolta.

Borrelioosi on yleisin punkkien eli puutiaisten levittämä infektio­sairaus Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa 1990-luvulla tapauksia kirjattiin vuosittain vain 300–500.

"Borrelioosi­tapausten määrä voi olla paljon suurempi, sillä Kansan­terveys­laitosten luvussa ovat vain tapaukset, joissa potilaalle on tehty laboratoriotestit. Viime vuoden todellinen määrä voi olla noin 4 000", arvioi infektiolääkäri Raimo Oksi Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Joidenkin arvioiden mukaan borrelioosiin sairastuneiden määrä voi olla nykyisin jopa 9 000, sillä tautitapauksia ei rekisteröidä järjestelmällisesti. Lisäksi tautiin sairastuneilla ei ole ilmoitusvelvollisuutta.

"Moni sairastaa borrelioosia tietämättään ja kärsii selittämättömistä kivuista. Punkin pistosta on vaikea välttää. Luonnossa liikkumisen jälkeen kannattaa tarkastaa hiusraja ja kainalon seutu", neuvoo terveystieteiden tohtori Soile Juvonen Lyme-Borrelioosi -yhdistyksestä.

Bakteeria on puutiaisen sylkirauhasessa, josta se kulkeutuu pureman kautta ihmisen elimistöön. Bakteeria on 5–50 prosentilla punkeista.

Puutiaisia esiintyy Oulu–Joensuu-linjan eteläpuolella, ja puutiainen on hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomen alueella.

"Bakteerin yleistymisen syytä ei tiedetä, mutta yksi selitys voi olla ilmaston lämpeneminen, mikä on parantanut punkin elinmahdollisuuksia. Borrelioosin ohella on yleistynyt myös punkin levittämä TBE-virus", Oksi sanoo.

Ihmiselle TBE-virus voi aiheuttaa puutiaisaivokuumeen. Tautia vastaan on kehitetty rokote.

Sen sijaan borrelioosia vastaan ei ole rokotetta eikä parannuskeinoa, jos tauti ennättää pitkittyä.

Suomen lääkärikunnalla ei ole täsmällisiä hoitosuosituksia borrelioosin varalle, sillä bakteerin voimakas yleistyminen on uusia asia. Lisäksi taudin määritys on joskus vaikeaa, koska punkin purema ei aiheuta kaikille iho-oireita.

Samoin bakteeri voi aiheuttaa joillekin vain lieviä ensivaiheen oireita.

Sama ongelma on havaittu Yhdysvalloissa. Siellä borrelioosin hoitoon ja tutkimukseen erikoistuneet lääkärit ovat perustaneet ILADS-nimisen yhdistyksen, jonka kotisivuilla on uusinta tietoa taudista ja sen hoidosta.

Yhdistyksen hoitosuositusten mukaan borrelioosia pitää heti pistoksen jälkeen hoitaa vähintään kuukauden pituisella antibioottikuurilla, jotta bakteeri saadaan talttumaan.

Osa Suomen lääkäreistä tarjoaa edelleen liian lyhyitä lääkekuureja, jotka voivat johtaa taudin pitkittymiseen. Pitkälle edennyttä borrelioosia ei nykytiedon mukaan pystytä täysin parantamaan, sillä bakteeri pystyy muuntumaan elimistössä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.