11.6.2010 22:12
Tuija Brax
Ruanda-tutkinnan ja oikeudenkäynnin noin 2,8 miljoonan euron tähänastiset kustannukset pitää suhteuttaa siihen, miten Suomi ylipäätään rahoittaa kansainvälistä oikeusvaltio- ja kriminaalipolitiikkaa, sanoo oikeusministeri Tuija Brax (vihr).
Viime vuonna Suomi rahoitti Kansainvälistä rikostuomioistuinta sekä entisen Jugoslavian alueen ja Ruandan sotarikostuomioistuimia yhteensä lähes kahdella miljoonalla eurolla.
Lisäksi Suomi käyttää kansainväliseen siviilikriisinhallintaan vuosittain noin 18 miljoonaa euroa.
Brax korostaa, että Francois Bazaramban kaltaisen tapauksen päätyminen suomalaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi on hyvin poikkeuksellista.
Oikeusministeriö kieltäytyi luovuttamasta porvoolaismiestä Ruandaan, koska se arvioi, ettei Ruandassa olisi järjestetty oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
Toimintaansa lopetteleva YK:n Ruanda-tuomioistuin ei puolestaan ole enää vuosiin ottanut uusia juttuja käsittelyyn.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi lauantaina Porvoossa asuvan ruandalaismiehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen joukkotuhonnasta. Bazaramba aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ja syyttäjälaitos saivat viime vuonna lisäbudjetista rahaa oikeudenkäynnin järjestämistä varten. Brax ei vielä osaa arvioida, onko lisärahaa luvassa myös jutun hovioikeuskäsittelyyn.
Ruandan pääsyyttäjä: Suomen antama tuomio tuo uskottavuutta 12.6.2010
Ruanda-oikeudenkäynnissä elinkautinen vankeusrangaistus joukkotuhonnasta 11.6.2010
Bazaramba aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen 11.6.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi