19.2.2008 17:57
HAVANNA/HELSINKI. Fidel Castro jättää jälkeensä pysähtyneisyyteen jämähtäneen ja tiukasti säädellyn maan, jossa paineet ennen kaikkea taloudellisiin muutoksiin ovat suuret.
Kuubalaiset ovat tuskastuneet kahden valuutan, vaihdettavan peson ja arvonsa menettäneen kuubalaisen peson, kurimukseen. Kun palkka ei riitä elämiseen, kuubalaiset lääkäristä bussikuskiin joutuvat tekemään laittomasti toista työtä.
Valtiojohtoinen talous on nousemassa aallonpohjasta uuden ystävämaan Venezuelan tuella, mutta hedelmät eivät valu tavalliselle kansalle.
Yhden miehen valtaan tottuneet kuubalaiset puhuvat korkeintaan varovasti poliittisten muutosten mahdollisuudesta.
Castron pitkä toipilasaika antoi Raúl Castrolle ja hänen ympärilleen kootulle kuuden hengen tukiryhmälle hyvää aikaa vakiinnuttaa valtaansa. Siirtymäkausi on sujunut Kuubassa rauhallisesti.
Castron pitkät jäähyväiset jarruttivat myös monien kuubalaisten mielestä kauan odotettuja muutoksia. Raúl Castro ei halunnut lähteä muuttamaan politiikkaa kunnioituksesta isoaveljeä kohtaan niin kauan kun Fidelin paluun mahdollisuus oli ilmassa, nimettömänä pysyttelevä kuubalainen virkamies sanoi Helsingin Sanomille Havannassa.
Fidel Castron Kuuba 19.2.2008
Fidel Castro jättää johtopaikkansa vuosikymmenten jälkeen 19.2.2008
Bush toivoo vapaita vaaleja Kuubaan 19.2.2008
HS:n asiantuntija: Ulkopuolisilla ei asiaa Fidelin seuraajaksi 19.2.2008
PÄÄKIRJOITUSCastron jälkeinen aika on jo alkanut 23.1.2008
Castro vihjasi aikeestaan luopua Kuuban johdosta 19.12.2007
UUTISANALYYSIRaúl Castron Kuuba kiiruhtaa hitaasti 21.10.2007
Fidel Castron elämä 17.8.2006
Kuuban vallankumouksen vaiheet 17.8.2006
UUTISANALYYSIKukaan ei ole vallassa ikuinen, mutta Castron yritys on ollut omaa luokkaansa 8.8.2006
Castron jälkeen 6.8.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi