31.7.2007 22:54 | Päivitetty: 1.8.2007 0:53
Britannian pääministeri Gordon Brown piti lehdistötilaisuuden YK:n päämajassa New Yorkissa tiistaina.
New York. YK ja Afrikan unioni lähettävät Sudanin Darfuriin 26 000 sotilaan vahvuisen rauhanturvajoukon. YK:n turvallisuusneuvosto päätti asiasta yksimielisesti myöhään tiistaina Suomen aikaa, kun Kiinakin taipui alun perin vastustamansa YK-joukon taakse.
Käytännössä kyseessä on maailman tähän saakka suurin rauhanturvaoperaatio, jota YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kutsui tiistaina ”historialliseksi ja ennennäkemättömäksi”.
Rauhanturvajoukko kootaan vielä kuluvan vuoden aikana, ja Darfuriin sotilaiden pitäisi saapua ennen vuoden loppua.
Esimerkiksi Britannian yleisradion BBC:n arvion mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että joukko olisi kokonaisuudessaan toiminnassa ennen ensi vuotta.
Darfuriin lähtevän Unamid-joukon (United Nations African Union Mission in Darfur) oikeus voimankäyttöön on rajattu. Oikeus koskee tilanteita, joissa sotilaat suojelevat hyökkäyksen kohteiksi joutuneita siviileitä, suojaavat avustustyöntekijöiden liikkumista tai joutuvat puolustamaan itseään.
YK:n valtuutus ei kuitenkaan anna joukoille lupaa ottaa haltuunsa löytämiään laittomia aseita. Aiempaan päätöslauselmaehdotukseen aseiden takavarikointioikeus sisältyi.
Rauhanturvaoperaatio tarkoittaa myös sitä, ettei YK ainakaan toistaiseksi uhkaa Sudanin hallitusta uusilla pakotteilla.
YK:ssa tiistaina puhunut Britannian pääministeri Gordon Brown ehätti kuitenkin varoittamaan Sudanin hallitusta sanomalla, että ”jos mikään osapuoli estää edistymisen ja tappaminen jatkuu, minä ja muut tuplaamme yrityksemme uusien pakotteiden asettamiseksi”.
Tiistaisen päätöslauselman mukaan jäsenmaiden pitää ilmoittaa Darfurin-operaatioon osallistuvista joukoistaan 30 päivän kuluessa. Suurin osa sotilaista tullee Afrikan maista.
Darfurin väkivalta alkoi vuonna 2003, kun osa alueen afrikkalaisperäisestä väestöstä nousi kapinaan ja syytti Sudanin hallitusta alueen syrjimisestä. Väkivallassa on neljän viime vuoden aikana saanut surmansa noin 200 000 ihmistä, ja jopa kaksi miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa.
Viisi Afrikan maata lähettää rauhanturvaajia Darfuriin 2.8.2007
Vanhanen: Suomalaisten osallistuminen Darfurin operaatioon epätodennäköistä 1.8.2007
Haavisto: Suomenkin osallistuttava AU:n ja YK:n lippulaivaoperaatioon 1.8.2007
Vanhanen: Suomalaisten osallistuminen Darfurin operaatioon epätodennäköistä 1.8.2007
Kiina taipui ja taivutti 1.8.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi